Mainos
Mainos

Argentiina etsii uutta presidenttiä

Argentiina aloittaa vuoden 2002 ilman presidenttiä taloudellisen ja poliittisen kaaoksen keskellä vain viikon hallinneen presidentti Adolfo Rodríguez Saán erottua varhain aamulla. Eronsa syyksi Rodríguez Saá ilmoittaa luottamuspulan peronistipuolueensa sisällä.

Argentiinaa johtaa nyt edustajainhuoneen puheenjohtaja Eduardo Camanjo (kuvassa). Huomenna maan kongressi kokoontuu valitsemaan uutta presidenttiä.

Senaatin puhemies Ramon Puerta olisi perustuslain mukaan ollut ensisijainen presidentin sijainen mutta hänkin on kieltäytynyt tehtävästä. Argentiinan edellinen presidentti Fernando de la Rua jätti virkansa juuri ennen joulua, jonka jälkeen hallitukset toisensa jälkeen ovat pyytäneet eroa.

Seuraavan presidentin virkakaudeksi kaksi vuotta

Argentiinan johtavat poliittiset puolueet sopivat tänään, että maan seuraavat presidentinvaalit pidetään vasta vuonna 2003. Aikaisempien suunnitelmien mukaan uusi presidentti oli määrä valita ensi maaliskuussa.

Huomenna valittavan uuden presidentin virkakaudeksi tulee näin kaksi vuotta.

(MTV3-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme