Mainos
Mainos

Arkansas teloittaa 7 vankia 11 päivässä – tappavan lääkkeen varasto menossa vanhaksi

Arkansasin osavaltio valmistautuu teloittamaan seitsemän vankia 11 päivässä ennen kuin osavaltion omistama kuolettavan lääkeaineen varasto menee vanhaksi, kertoo Washington Post.

Missään osavaltiossa ei ole aiemmin teloitettu näin monta vankia reilun viikon aikana.

Vankiviranomaiset ympäri maata ovat kritisoineet aikataulua. 

Washington Post kirjoittaa, että yhä harvempi osavaltio panee enää kuolemantuomioita täytäntöön. Tämä johtuu muun muassa siitä, että yhä useampi yhdysvaltalainen vastustaa kuolemantuomioita.

Myös teloituksissa käytettävää lääkeainetta on yhä vaikeampi saada, koska osa lääkevalmistajista vastustaa kuolemantuomiota. Arkansasin viranomaiset sanovat kiirehdityn aikataulun syynä olevan nimenomaan pula teloituslääkeaineesta.

Kuolemantuomiota puolustavat lakimiehet puolestaan sanovat, että Arkansasin teloitusten lykkääminen on uhrien perheiden oikeuksia vastaista. Kansalaisoikeuksien puolesta työskentelevät lakimiehet sanovat, että näin kiireinen aikataulu voi johtaa kidutukseen ja epäoikeudenmukaisuuksiin, koska viranomaisten täytyy tehdä teloitukset nopeasti: kaksi miestä päivässä.

Teloitukset on määrä tehdä 17-27.4. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme