Mainos
Mainos

Armeija tulittaa edelleen mielenosoittajia Syyriassa

Britannia vaatii Syyriaa lopettamaan mielenosoitusten väkivaltaisen tukahduttamisen. Samalla maa ilmoitti työskentelevänsä yhteistyössä YK:n ja EU:n kanssa, jotta Syyrian hallinnolle voitaisiin lähettää voimakas viesti.

– Väkivallan on loputtava. Presidentti Assadin tulisi määrätä viranomaiset pidättymään voimankäytöstä ja vastata kansan vaatimuksiin välittömillä ja aidoilla uudistuksilla, ei brutaalilla voimakäytöllä, Britannian ulkoministeri William Hague sanoi.

Syyrian turvallisuusjoukot ovat jatkaneet mielenosoittajien tulittamista Daraassa maan eteläosassa, kertovat paikalliset lähteet. Daraassa sai eilen surmansa ainakin 25 ihmistä.

– Luodit lentävät edelleen, mutta me teemme vastarintaa, kertoi aktivisti Abazid Abdullah uutistoimisto AFP:lle puhelimitse kaupungista.

Kaupunkiin on lähetetty tuhansia sotilaita ja tankkeja. Armeijan mukaan paikallisviranomaiset ovat pyytäneet sotilaat kaupunkiin ottamaan kiinni terroristijärjestöjen jäseniä.

Daraa on ollut presidentti Bashar al-Assadin vastaisten protestien keskeisimpiä kaupunkeja.

Yhdysvallat kehottaa kansalaisiaan lähtemään Syyriasta. Myös osa maan suurlähetystön henkilökunnasta evakuoidaan.

Syyrian kuusi viikkoa sitten alkaneissa mielenosoituksissa on kuollut liki 400 ihmistä.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme