Mainos
Mainos

Asiantuntija moittii Mitchin uhrien saamaa apua hitaaksi

Kirkkojen yhteisen katastrofiavun koordinaattori, johtaja Miriam Lutz sanoo, että kansainvälinen apu tuli liian hitaasti Keski-Amerikkaa runnelleen hirmumyrsky Mitchin uhreille. Osittain syynä on Lutzin mukaan ollut - jälleen kerran - avustustoimien huono koordinaatio.

Kirkot ovat jakaneet Mitchin uhreille perinteistä apua kuten suojaa ja vaatteita. Samalla Miriam Lutzin mukaan katsotaan jo eteenpäin, elämään Mitchin jälkeen. Kotinsa menettäneiden ihmisten asuttamissa tilapäissuojissa on järjestetty musiikkiesityksiä ja nukketeatteria.
-Toivon tarjoaminen on tärkeää materiaalisen avun lisäksi, Lutz tähdentää.

Hän on huolissaan katastrofin jälkeisen avun riittävyydestä. Tuhon korjaamiseksi tarvittaisiin eri maiden hallituksilta paljon enemmän apua, hän arvioi.

Maailmassa liikaa katastrofeja

Keski-Amerikka ei suinkaan ole ainoa viime aikojen avustuskohde, jonka auttamiseen on havahduttu hitaasti. Lutz sanoo, että sama on ollut tilanne Sudanissa. Siellä syynä avun saannin hitauteen saattoi olla kansainvälisen yhteisön väsymys ja toivon menetys Afrikan ongelmien suhteen.

Avustajia voi turhauttaa se, että erilaisia katastrofeja tuntuu olevan maailmassa liikaa. Tiedotusvälineet raportoivat näyttävästi tietyistä kriiseistä ja katastrofeista, mutta on maailmassa on myös runsaasti onnettomuutta, josta ei lainkaan kerrota.

Tämän hetken unohdettuja asioita ovat mm. Ruandan jälleenrakennus, Angolan tilanne, Pohjois-Korean hätä ja Liberian ongelmat.
(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme