Mainos
Mainos

Asiantuntija Xi Jinpingin vahvistuneesta asemasta: ”Innovaatiopolitiikan kannalta hiukan huolestuttava kehityssuunta”

Kiinan presidentti Xi Jinping vahvisti entisestään asemaansa Kiinan johtajana, kun hän jätti nimittämättä itselleen selkeää seurajaa Pekingissä päättyvässä kommunistipuolueen puoluekokouksessa. Tutkija Elina Sinkkosen mukaan sillä voi olla haitallisia vaikutuksia maan innovaatiopolitiikalle.

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Elina Sinkkonen pitää mahdollisena, että Xi Jinping jatkaa maan johdossa vielä kolmannelle kaudelle.

– Toinen puoli tästä vallan keskittymistrendistä on se, että moniäänisempi keskustelu yhteiskunnassa saattaa valitettavasti vähentyä, eli innovaatiopolitiikan kannalta mielestäni hiukan huolestuttava kehityssuunta, Sinkkonen sanoo Kymmenen uutisissa.

Xi itse on ollut huolestunut siitä, että talouskasvu ei ole ollut viimeisen viiden vuoden aikana niin hyvä kuin sen olisi pitänyt olla. Talouskasvun vahvistamiseksi maa panostaa Länsi- ja Keski-Kiinan vähemmän kehittyneisiin osiin.

Kiinan tavoitteena on saada myös kotimainen kulutus nousuun.

– Sen onnistumiseksi pitäisi tehdä aika laajamittaisia sosiaaliturvauudistuksia.

Sinkkosen mukaan Kiina voi lisätä globaalia rooliaan muun muassa käynnissä olevan silkkitiehankkeen ja uusien kansainvälisten investointipankkien kautta.

– On myös indikaatioita siitä, että turvallisuuspolitiikan osalta yhteistyötä Venäjän kanssa lisätään.

Tästä esimerkkinä hän mainitsee kesällä Itämerellä järjestetyt yhteiset sotaharjoitukset.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme