Mainos

Asiantuntijat eivät usko Las Vegasin joukkoampujan kuuluneen äärijärjestöön – "Huomionkipeä Isis väittää melkein mitä tahansa"

Äärijärjestö Isis on väittänyt propagandakanavallaan jo kahteen otteeseen, että Las Vegasin joukkoampuja Stephen Paddock, 64, olisi ollut järjestön "taistelija". Isisin mukaan Paddock olisi kääntynyt islaminuskoon vastikään.

Paddock tappoi ainakin 59 ihmistä ja haavoitti yli 500:aa avatessaan tulen kohti festivaaliyleisöä.

Isisiin erikoistuneet asiantuntijat eivät usko väitteeseen – heidän mielestään kalifaattinsa raunioilta pakenevat Isisin jäsenet levittävät valeuutisia. Myös Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI on kertonut, että he eivät ole löytäneet mitään, mikä liittäisi Paddockin mihinkään kansainväliseen terroristijärjestöön.

– Isis on tehnyt viime kuukausina useita todistettavasti valheellisia väitteitä hyökkäyksistä ja välikohtauksista, joilla ei ole ollut minkäänlaista yhteyttä jihadisteihin, kertoo Paul Cruickshank yhdysvaltalaisesta Combating Terrorism -keskuksesta.

Yhden teorian mukaan Syyriassa ja Irakissa alueitaan menettänyt Isis pyrkii osoittamaan tukijoilleen, että järjestö on vielä voimissaan.

– Huomionkipeä Isis väittää näinä päivinä melkein mitä tahansa, jotta sen tukijat eivät uskoisi hallitusta tai mediaa, Cruickshank lisää.

Ranskan sisäministeri Gerard Collomb sanoi, että Isisillä on taipumus väittää olevansa jokaisen iskun takana, jotta se säilyisi mediassa.

"Joskus yhteiskunnat putoavat Isisin ansaan" 

Myös Isisiin erikoistunut asiantuntija Shiraz Maher on skeptinen sen suhteen, että Paddock olisi kääntynyt islaminuskoon ja ollut Isisin taistelija.

– Jos hän olisi kääntynyt ja ollut yhteydessä Isisiin, joku tietäisi siitä, Maher kirjoitti Twitterissä.

Asiantuntija Farhad Khosrokhavar muistuttaa Isisin ottaneen nimiinsä iskuja jo aiemmin, vaikka mitkään todisteet eivät viittaa äärijärjestöllä olleen yhteyttä niihin.

Khosrokhavar käyttää esimerkkinä vuoden 2016 iskua, kun Mohamed Lahouaiej-Bouhlel ajoi Nizzan rantakadulla väkijoukkoon surmaten yli 80 ihmistä. Hänen mukaansa Isis otti iskun nimiinsä, vaikka Lahouaiej-Bouhlel ei esimerkiksi ollut saanut uskonnollista koulutusta, eikä mikään yhdistänyt häntä Isisiin.

– Sillä joukkomurhalla ei ollut mitään tekemistä jihadismin kanssa, tekijällä oli valtavia psyykkisiä ongelmia. Mutta kukaan ei kuuntele. Joskus yhteiskunnat ovat sokeita ja putoavat Isisin ansaan, Khosrokhavar sanoo. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot