Mainos
Mainos

Astronautti MTV3:lle: Marsissa on todennäköisesti ollut elämää

Suomessa vieraileva amerikkalaisastronautti uskoo Marsissa olleen elämää.

– Luultavasti kyse on ollut yksisoluisista eliöistä tai yksinkertaisista bakteereista. Korkeampaakin elämää on voinut olla mutta sitä emme voi tietää, sanoo Dolald Pettit MTV3:n haastattelussa.

Pettit viittaa Yhdysvaltain avaruushallinto NASA:n tuoreisiin tietoihin Curiosity-mönkijältä Marsissa. Mönkijä on löytänyt äskettäin marsperästä savea, hiilidioksidijäämiä sekä mineraaleja jotka lisäävät – aiemman vesijälkilöydön ohella – käsitystä ammoisesta elämästä punaisella planeetalla.

– Myös miehitetty Mars-lento tulee tapahtumaan. Edellytykset teknologiaan ovat olemassa, mutta niiden edistämisestä pitää tehdä päätös. Sen jälkeen vain kääritään hihat ja tehdään se, Pettit uskoo.

– Jos minulle tulisi tilaisuus lähteä Marsiin, tarttuisin heti siihen. Ihmisen tiedonjano vie meidät myös pysyvään maata kietävään asumukseen sekä uudelleen kuuhun, kuvaa Pettit tulevaisuutta

Pettit on astronauttiuden lisäksi myös kemian tohtori ja jopa keksijä. Hän kehitti avaruusasemalle sellaisen kahvimukin josta voi juoda sivistyneesti kuten maassa, eikä kuten pussimehua pillillä kuten aiemmin avaruudessa.

– Muki liittyy nesteen käyttäytymiseen avaruudessa sekä muotoiluun. Tämän lauseen jälkeen Pettit piti MTV3:lle pienen esitelmän nesteistä avaruudessa teknisin termein joita toimittaja ei pystynyt ymmärtämään ja aihe jäi siihen.

Pettit on Euroopassa ja nimenomaan Suomessa Euroopan avaruusjärjestö ESA:n kutsumana. Pettit osallistuu Rovaniemellä huomenna järjestettävään ESA:n tilaisuuteen jossa pohditaan revontulien ja auringon aktiivisuuden suhdetta.

– On hassu ilmiö, että auringon aktiivisuusmaksimissa avaruusaseman saama säteily on pienimmpillään ja sitten toisinpäin, Pettit huomauttaa.

Hän tarkasteli revontulia oleskellessaan avaruusasemalla ja teki niistä aikasarja eli time lapse -kuvia ylhäältäpäin. Kuvat olivat sensaatio Youtubessa.

– Revontulet ovat intohimoni ja äärimmäisen kiehtova ilmiö. Toivottavasti yötaivas on kirkas näemme niitä Rovaniemellä!

Katso Kalle-Ville Lahtisen juttu (Seitsemän uutiset 13.3.2013)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme