Mainos

Asunnoton auttoi pulan joutunutta naista antamalla vähästään – sai yllätyksekseen ruhtinaallisen palkkion

New Jerseystä kotoisin oleva nainen on kerännyt joukkorahoituksella yli 160 000 dollaria eli lähes 150 000 euroa asunnottomalle miehelle, joka auttoi häntä polttoaineen loputtua kesken ajomatkan, kertoo Fox News.

Mies oli käynyt parin korttelin päässä ostamassa naiselle polttoainetta viimeiseillä rahoillaan, 20 dollarin setelillä.


Nainen palasi tielle useita kertoja tuodakseen miehelle rahaa, vaatteita ja ruokaa. Muutaman vierailun jälkeen hän aloitti joukkorahoituskampanjan toivoen sen sen auttavan 34-vuotiaan miehen asumis- ja muiden elinkulujen kattamisessa.

Hän uskoo, että mies voisi vielä palata myös takaisin työelämään.

– Toivon, että voisin tehdä enemmän tämän epäitsekkään miehen hyväksi, joka auttoi minua tuona päivänä, nainen kirjoittaa joukkorahoituspalvelussa.

– Uskon todella, että Johnny tarvitsee paussin. Toivottavasti teidän avullanne voin olla se, joka antaa tämän hänelle.

Torstaihin mennessä lahjoittajia oli jo yli 5000.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot