Mainos
Mainos

Auringossa suuri hiukkaspurkaus

Auringosta purkautui eilen ennätyksellisen suuri määrä niin sanottuja energisiä hiukkasia kohti maapalloa. Ilmatieteen laitoksen mukaan hiukkaspurkauksen odotetaan saapuvan maapallon lähelle illalla.

Tällöin myös Etelä-Suomessa saatetaan nähdä revontulia, elleivät pilvet ole esteenä. Purkauksen takia kosmisten säteiden määrä Oulun havaintoasemalla nousi yli nelinkertaiseksi tavanomaiseen verrattuna, kertoi Oulun yliopisto tiedotteessaan.

Vaikka aamuyhdeksältä mitattu purkaus oli poikkeuksellisen suuri, sillä ei ollut varsinaista merkitystä ihmisille tai muulle elämälle maapallolla. Kyseessä on suurin hiukkasmäärä, joka on mitattu vuodesta 1964 toimineella Oulun kosmisten säteiden havaintoasemalla.

Toistaiseksi on vaikea arvioida, kuinka suuren magneettisen häiriötilan hiukkasryöppy aiheuttaa. Tutkijat arvioivat magneettisen myrskyn esiintymisen todennäköisyyden olevan 20 prosentin luokkaa.

Auringon pinnalla on ollut jo toista viikkoa jättimäinen auringonpilkku, joka on laajuudeltaan noin kymmenen kertaa maapallon halkaisijan kokoinen. Pilkun ympäristöstä on lähtenyt viikon aikana hiukkaspurkauksia, joiden aiheuttamia magneettikentän häiriöitä on maapallolla mitattu useaan otteeseen.

Auringon hiukkaspurkausten määrä vaihtelee auringonpilkkujen 11-vuotisessa jaksossa. Auringonpilkkujen määrä oli huipussaan vuonna 2000, josta lähtien keskimääräiset pilkkuluvut ovat tasaisesti laskeneet.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme