Mainos
Mainos

Auschwitzin kirjanpitäjä kuoli 96-vuotiaana

Auschwitzin kirjanpitäjänä tunnettu entinen SS-upseeri Oskar Gröning on kuollut. Hän oli kuollessaan 96-vuotias.

Gröningin kuolemasta kertoo muun muassa BBC. Eri medioiden mukaan huonossa kunnossa oleva Gröning kuoli sairaalassa Saksassa.

Oikeus tuomitsi vuonna 2015 Oskar Gröningin neljäksi vuodeksi vankeuteen osallisuudesta 300 000 ihmisen murhaan Auschwitzin keskitysleirillä vuonna 1944.

Gröning on itse myöntänyt moraalisen vastuun teoistaan. Hän auttoi natsihallintoa juutalaisilta vietyjen varojen laskemisessa ja lähetti keskitysleirille päätyneiden juutalaisten seteleitä natsien käyttöön Berliiniin. Gröning ei osallistunut itse tappamiseen.

Gröning on kertonut oikeudelle olleensa keskitysleirille saapumisestaan saakka, eli vuodesta 1942, murheissaan Auschwitzin tapahtrumista. Hän oli omien sanojensa mukaan anonut kolmesti pääsyä leiristä takaisin rintamalle. 

Gröningin armonanomus hylättiin tammikuun puolivälissä, mutta hän ei ehtinyt aloittaa rangaistuksensa kärsimistä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme