Mainos
Mainos

Australia allekirjoitti Kioton sopimuksen

Yhdysvallat on toistaiseksi ainoa merkittävä teollisuusmaa joka on Kioton sopimuksen ulkopuolella.

Australian uusi hallitus on allekirjoittanut Kioton ilmastosopimuksen. Pääministeri Kevin Ruddin mukaan sopimuksen allekirjoittaminen oli hänen hallituksensa ensimmäinen virallinen toimi. Hallitus vannoi virkavalansa viime yönä Suomen aikaa.

- Tämä osoittaa hallitukseni sitoutumisen ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun, Rudd ylpeili.

Sopimuksen ratifionti astuu voimaan 90 päivän kuluttua siitä kun asiakirjat on toimitettu YK:lle. Australia liittyy näin virallisesti Kioton sopijamaiden joukkoon maaliskuun lopussa.

Australian liityttyä sopimukseen ainoastaan Yhdysvallat on merkittävistä teollisuusmaista Kioton ympäristöpöytäkirjan ulkopuolella.

Tutkijat ja ympäristöjärjestöt kehuivat vuolaasti hallituksen päätöstä.

- Kunhan vielä saamme Yhdysvallat mukaan, voimme ryhtyä laillistamaan kunnon leikkauksia, iloitsi Maailman luonnonsäätiön WWF:n Australian maajohtaja Greg Bourne.

Ruddin johtama työväenpuolue nousi valtaan parlamenttivaaleissa marraskuun lopulla. Samalla päättyi konservatiivien yli vuosikymmenen mittainen hallituskausi.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme