Mainos
Mainos

Australia pidätti tuhopoltosta epäiltyjä nuoria

Australiassa on pidätetty viisi nuorta miestä epäiltyinä metsäpalojen sytyttämisestä.

Kaakkois-Australiassa raivoaa satoja metsäpaloja, joita pidetään ainakin osittain tuhopolttoina. Nyt pidätetyt nuoret miehet eivät Australian poliisin mukaan kuitenkaan ole tuhotöiden päätekijöitä, vaan he ovat sytyttäneet vain muutamia paloja. Varsinaiset tekijät ovat yhä vapaina.

Tuhopoltosta voidaan Australian lakien mukaan tuomita korkeintaan 14 vuodeksi vankeuteen.

Metsäpalot riehuvat edelleen

Australian viranomaiset ovat määränneet tuhat palomiestä lisää sammuttamaan metsäpaloja Uuden Etelä-Walesin osavaltioon. Naapuriosavaltioista tulee paloalueelle myös lisäkalustoa. Metsäpalot riehuivat yhä perjantaina Sydneyn ympäristössä ja muualla itärannikolla. Ilman viilentyminen tarjosi tänään hieman helpotusta, mutta viikonvaihteeksi on jälleen luvassa helteitä.

Yli 5000 palomiestä taisteli aikaa vastaan yrittäessään raivata palolinjoja tulen leviämisen estämiseksi ennen sunnuntaita, jolloin sääennusteiden mukaan lämpötila kohoaa lähelle 40 astetta ja kova eteläinen tuuli puhaltaa. Palot, joista suurinta osaa epäillään tuhopoltoiksi, ovat tuhonneet ainakin 150 taloa, mutta tähän mennessä kenenkään ei tiedetä saaneen surmaansa tai loukkaantuneen paloissa. Kaikki avotulenteko on nyt kielletty Australiassa.

Tulipesäkkeitä on noin sata. Tuli on katkaissut sähköt noin 10000 kodista. Sydneyn kansallispuisto on palanut lähes kokonaan. Kanada on tarjonnut sammutuslentokoneitaan vuokrattaviksi, ja palomiehistö vaatii Uuden Etelä-Walesin osavaltion hallitusta ottamaan tarjouksen vastaan. Koneet voivat pudottaa yli 40000 litraa vettä seitsemässä sekunnissa. Osavaltion hallituksen edustaja on sanonut, että metsäpaloja on sammuttamassa jo 55 konetta, mikä hänestä on riittävä määrä.

(MTV3-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme