Mainos
Mainos

Australian poliisi sai lisävaltuuksia

Rasistiset tekstiviestit kehottavat ihmisiä jälleen uusiin mellakoihin siitäkin huolimatta, että nuorisoryhmien johtajat ovat vedonneet ihmisiin rauhallisuuden säilyttämiseksi.

Australialaisen Sydneyn kaupungin poliisi on saanut valtuudet sulkea osia kaupungista rotumellakoiden estämiseksi.

Uuden Etelä-Walesin osavaltion parlamentti päätti poliisin lisävaltuuksista aamulla. Osavaltioparlamentti päätti myös, että mellakointiin syyllistyneet voidaan tuomita 15 vuodeksi vankilaan aiemman kymmenen sijasta. Poliisi saa myös kieltää alkoholin myynnin.

Osavaltioparlamentti on kutsuttu joulutauolta käsittelemään lakeja, joilla halutaan estää viime viikonlopun rotumellakoiden uusiutuminen. Tiistai- ja eilisiltoina Sydneyn Cronulla-rannalla oli rauhallista. Kaupungissa partioi 450 poliisia.

Rasistiset tekstiviestit kehottavat kuitenkin väkivaltaan sunnuntaina huolimatta siitä, että eri nuorisoryhmien johtajat ovat kehottaneet rauhallisuuteen. Lauantaiksi kaupunkiin on tulossa tuhat poliisia lisää ja sunnuntaiksi 1500.

Poliisien uusiin oikeuksiin kuuluu myös ihmisten ja autojen tarkastaminen sekä autojen ja matkapuhelinten takavarikoiminen.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme