Mainos
Mainos

Australiasta löytyi maapallon vanhimman eläimen fossiilit

Tutkijat ovat löytäneet eteläisestä Australiasta todisteet vanhimmasta maapallolla koskaan eläneestä eläinlahkon edustajasta. Uutiskanava CNN:n mukaan fossiileista käy ilmi, että maapallolla on ollut elämää eläinten muodossa ainakin 650 miljoonaa vuotta sitten, noin 70 miljoonaa vuotta aikaisemmin kuin aiemmin on epäilty.

Princetonin yliopiston kaivauksissa on löydetty meressä eläneiden, sienentapaisten riuttaeläinten fossiileja. Fossiilit löytyivät lumipallojääkausi-tutkimuksen yhteydessä, Lumipallojääkauden aikana suurin osa maapallosta oli jään peitossa. Aikaisemmin tutkijat ovat uskoneet, ettei mikään eläinlaji olisi voinut selvitä kaudesta.

- Luulimme ensin, että löysimme pelkkiä mutapaakkujen peittämiä kiviä, mutta sitten huomasimme, että "kivet" toistavat samoja muotoja ja pintoja ja ymmärsimme, että kyseessä on ollut elävä organismi, professori Adam Maloof kertoo.

- Kukaan ei olettanut, että löytäisimme eläimiä, jotka olisivat eläneet maapallolla ennen lumipallojääkautta, ja koska sama eliölaji tuskin kehittyy kahta kertaa, voimme nyt kysyä kuinka nämä riuttaeläimet ovat selvinneet niin sanotusta "lumipallo-maapallosta".

Tiedot löydöistä julkaistaan Nature Geosciences- lehdessä.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme