Mainos

MTV seuraa: Auto ajoi väkijoukkoon Barcelonassa ja Cambrilsissa – ainakin 14 kuollut, nuorin uhri kolmevuotias tyttö, pääepäilty 17-vuotias

Barcelonassa on tehtiin eilen illalla terrori-isku. Valkoinen pakettiauto osui kymmeniin ihmisiin La Ramblan turistikadulla alkuillasta.

Uutistoimisto Reutersin mukaan kuolleita on ainakin 13 ja loukkaantuneita yli 100. Osan loukkaantuneista vammat ovat vakavia.

Muutama tunti Barcelonan iskun jälkeen myös Cambrilsissa Tarragonan maakunnassa, noin 120 kilometrin päässä Barcelonasta, estettiin vastaavanlainen isku. Poliisi kertoo ampuneensa viisi epäiltyä. Operaatiossa loukkaantui lisäksi yksi poliisi ja kuusi sivullista ihmistä.


15.10 Espanjassa Katalonian viranomaiset kertoivat pidättäneensä neljännen henkilön terrori-iskujen tutkinnassa. Aiemmin kerrottiin, että Barcelonan iskun päätekijäksi epäiltyä 17-vuotiasta nuorukaista etsitään yhä.

14.33 Espanjan terrori-iskujen uhrien joukossa yli 30 maan kansalaisia.

13.58 Suomen poliisille ei ole tullut yhteydenottoja kansainvälisiltä poliisijärjestöiltä liittyen Espanjan iskuihin.

13.51 14 ihmisen vahvistetaan kuolleen hyökkäyksissä Espanjan Barcelonaan ja Cambrilsiin. Uusin uhri on eilen Cambrilsissä loukkaantunut nainen.

12.07 Mediatietojen mukaan Barcelonan iskun pääepäiltynä etsitään 17-vuotiasta miestä. Hänen uskotaan ajaneen La Ramblan pakettiautoa. Epäillyn veli pidätettiin aiemmin.

11.54 Barcelonassa vietetään hiljainen hetki kaupungissa tehdyn terrori-iskun uhreille kello 12. 

11.46 Missä on pakettiauton kuljettaja? Espanjan iskuissa vielä monta avointa kysymystä. Lue tästä, mitä tällä hetkellä tiedetään ja mitkä asiat ovat vielä hämärän peitossa.

11.39 Barcelonan ja Cambrilsin iskuilla epäillään olevan yhteys toisiinsa. Lisäksi Katalonian viranomaiset epäilevät, että aiemmin Barcelonan eteläpuolella Alcanarissa tapahtunut rakennusräjähdys liittyy vyyhteen.

11.16 Suomen ulkoministeriöön ei ollut aamupäivään mennessä tullut tietoa, että Espanjan terroriteoissa olisi suomalaisuhreja. Mahdollisuutta ei edelleenkään voi sulkea pois, koska Espanjan viranomaisilta ei ole saatu vahvistettua listaa uhreista ja kansalaisuuksista.

10.31 Barcelonassa tehdyn iskun nuorimman uhrin uskotaan olevan kolmevuotias tyttö, asiasta kertoo sanomalehti Guardian, pohjaten tietonsa espanjalaismediaan. Hänen kerrotaan kuolleen nopeasti sen jälkeen, kun hänet oli viety sairaalaan.

10.17 Katalonian terveysviranomaisten mukaan yli sata ihmistä on edelleen hoidossa ja noin 15 sairaalassa.

9.58 Puolitangossa olevia lippuja Espanjassa.

9.55 Espanjassa on pidätetty kolme iskuihin liittyen, mutta La Ramblan iskun tehneen pakettiauton kuljettaja on edelleen kateissa.

9.51 Barcelonan iskuissa kuolleista kolme on saksalaisia ja yksi belgialainen, kertoo poliisi.

9.00 Katalonian pelastuspalvelun mukaan Cambrilsissa loukkaantuneista sivullisista viisi on sairaalassa. Loukkaantuneista yksi on kriittisessä tilassa, kaksi on loukkaantunut vakavasti ja kaksi on saanut lievempiä vammoja.

8.50 Kuva turistikatu La Ramblalta tänä aamuna.

8.38 Katalonian sisäministerin mukaan Barcelonan terrori-iskun pakettiauton ajaja on edelleen karkuteillä, kertoo sanomalehti Guardian. Lue, mitä Barcelonan iskusta tiedetään tällä hetkellä.

8.15 Ulkoministeri Timo Soinikertoo MTV Uutisille, että Barcelonaan matkustusilmoituksen tehneiden määrä tuplaantui iskun jälkeen. Hän myös muistuttaa matkustusilmoituksen tärkeydestä.

8.02 Katalonian viranomaisia oli varoitettu Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun toimesta jo kaksi kuukautta sitten, että Barcelona ja erityisesti sen turistikatu La Rambla voi olla jihadistien kohteena, kertoo BBC pohjautuen espanjalaisen sanomalehden El Periodico tietoihin.

7.49 BBC:n mukaan espanjalainen sanomalehti El Pais kertoo, että Espanjan Cambrilsin viides hyökkääjä liikkui kävellen. Hänen kerrotaan yrittäneen puukottaa ihmisiä.

7.18 Katalonian alueviranomaisten mukaan Barcelonan pakettiautoiskun uhrien joukossa on 24 maan kansalaisia, kertoo sanomalehti Guardian. Aiemmin tiedossa on ollut uhreja 18 eri maasta. Tiedossa ei ole, että uhrien joukossa olisi suomalaisia.

6.32 Viranomaiset vahvistavat, että myös Espanjan Cambrilsissa yön aikana tapahtunut auton ajaminen väkijoukkoon oli tahallinen terrori-isku, kertoo sanomalehti Guardian.

5.44 Espanjan Cambrilsissa vammoja saaneet kuusi siviiliä ja yksi poliisi loukkaantuivat, kun auto ajoi ihmisjoukkoon, kertoo kaupungin paikallishallinto uutistoimisto AFP:n mukaan.

5.32 Ulkoministeriö vahvistaa MTV Uutisille, ettei sen tiedossa ole edelleenkään yhtään suomalaisuhria, mutta virallista vahvistusta espanjalaisviranomaisilta odotetaan.

3.55 Viranomaisten mukaan yksi poliisi ja kuusi siviiliä on loukkaantunut Espanjassa operaatiossa, jossa estettiin toinen terrori-isku. 

3.19 Poliisi kertoo Twitterissä surmanneensa epäiltyjä terrorisminvastaisessa operaatiossa Espanjan Cambrilsissa. Guardian kertoo, että espanjalaismedian mukaan kuolleita on 4–5. 

2.35 Katalonian poliisilla on parhaillaan poliisioperaatio Cambrilsin kaupungissa Tarragonan maakunnassa, kertoo Guardian. Viranomaiset ovat kehottaneet ihmisiä pysymään kotonaan turvassa. Cambrils on noin 120 kilometrin päässä Barcelonasta.

2.14 Barcelonan La Ramblan pakettiautoiskun uhrien joukossa on viranomaisten mukaan ainakin 18 maan kansalaisia. 

1.59 Poliisi epäilee, että talossa Espanjan ennen Barcelonan iskua tapahtunut räjähdys johtui pommin rakentamisesta.

1.41 Espanjan viranomaiset ovat lopettaneet liikkumisrajoitukset Barcelonan keskustassa. Alueelle ja alueelta pois pääsee taas liikkumaan. Paikalla olevia kehotetaan noudattamaan poliisin ohjeistuksia. 

0.56 Katalonian poliisin mukaan Barcelonan iskussa käytetyn pakettiauton kuljettaja on yhä vapaalla jalalla, kertoo uutistoimisto AFP. 

0.01: Katalonian poliisin mukaan alueella on ollut räjähdys, joka on liittynyt terrori-iskuun. Yksi ihminen kuoli räjähdyksessä.

23.49: Loukkaantuneiden määrä on viranomaisten mukaan noussut jo yli sadan

23.04: Barcelonan poliisille on ilmoittautunut mies, joka sanoo olevansa etsitty Driss Oukabar. La Vanguardian mukaan mies kertoo saapuneensa poliisiasemalle nähtyään oman kuvansa tiedotusvälineissä ja tulleensa ilmoittamaan, että hänen henkilöllisyystodistuksensa on varastettu. 

22.37: Isis on ilmoittautunut iskun tekijäksi. 

22.26: Loukkaantuneiden määrä on noussut 80:een, kertoo Katalonian aluehallinnon presidentti. Heistä 15:den tila on vakava.

22.23: Viranomaiset vahvistavat, että kaksi on otettu kiinni Barcelonan iskuun liittyen.

22.12: Auto ajoi tiesulun läpi pysähtymättä vahingoittaen yhtä poliisia ja jatkoi ajoa kolme kilometriä, kunnes poliisit ampuivat kuskin, La Vanguardia kertoo.

22.05:  Katalonian poliisi on vahvistanut, että poliisit vaihtoivat laukauksia valkoisen Ford-pakettiauton kanssa tiesululla, kun ajoneuvo ei pysähtynyt.

21.35: La Vanguardia: Yksi iskusta epäillyistä on luollut laukaustenvaihdossa Sant Just Desvernissa Barcelonan ulkopuolella.

21.25: Taksinkuljettajat kuljettavat ihmisiä pois La Ramblan alueelta. Hotellit ovat avanneet ovensa turisteille, jotka eivät pääse omaan hotelliinsa.

21.17: Katalonian poliisin mukaan ketään ei pidetä panttivankina ravintolassa.

21.10: La Vanguardia -lehden lähteiden mukaan kaksi miestä on pidätetty. Lehden mukaan toinen pidätetyistä on kuvan kanssa etsitty mies.

21.07: Pakettiauto ajoi La Ramblaa 600 metriä.

 

21.05: Ulkoministeri Rex Tillersonin mukaan Yhdysvaltain turvallisuuselimet ovat "valmiita auttamaan" Espanjan viranomaisia.

21.03: Poliisilähteet Espanjan yleisradioyhtiölle: Poliisi on ottanut kiinni miehen liittyen Barcelonan autoiskuun. Miehen henkilöllisyyttä ei ole kerrottu.

20.49: Poliisin etsimän miehen kuva on julkaistu ja se kiertää sosiaalisessa mediassa.

20.42: Toinen iskuihin kytköksissä oleva pakettiauto on löydetty Vicin kaupungista noin 70 kilometrin päässä Barcelonasta.

20.39: Poliisilähde: Iskijöitä on kolme. He ovat aseistautuneita ja voivat olla missä tahansa Barcelonan keskustan alueella. Ihmisiä kehotetaan pysymään sisällä

20.26: 

20.18: Mediatietojen mukaan loukkaantuneita on ainakin 56.

20.16: Suomalainen Siru on jumissa toimistorakennuksessa lähellä La Ramblaa: "En tiedä koska pääsemme kotiin. Vieläkin kuuluu ambulansseja kadulla. Kukaan ei usko, että tällaista on tapahtunut. Surullista on, että tämä oli odotettavissa näin isossa ja suositussa kaupungissa. Surrealistinen, tosi outo tunne."

20.14: Katalonian poliisi pyytää sosiaalisessa mediassa apua valkoisen pakettiauton löytämiseksi. 

 20.04: Barcelonan keskusta on varotoimenpiteenä täysin eristetty liikenteeltä.

19.54: Espanjalaismedian mukaan poliisi etsii myös toista epäiltyä. Poliisilähteiden mukaan miehet olivat vuokranneet ainakin kaksi pakettiautoa.

19.45: Uutistoimisto Reutersin mukaan iskussa olisi kuollut ainakin 13 ihmistä.

19.43: Presidentti Sauli Niinistö kertoo Twitteissä seuraavansa Barcelonan tilannetta. 

19.40: Poliisin mukaan kuolonuhreja on useita.

19.32: Ulkoministeriön mukaan uhrien joukossa ei ole suomalaisia.

19.27: 

19.19: Pakettiauto ehti edetä La Ramblalla 600 metriä ennen pysähtymistä.

19.17: Poliisi on kehottanut ihmisiä pysymään sisällä.

19.14: Uusimpien tietojen mukaan kaksi ihmistä on kuollut ja loukkaantuneita on 20–25.

19.08: Paikallisten medioiden mukaan meneillään on piiritystilanne.

19.07: Espanjalaismedia: Aseistetut miehet ovat menneet barcelonalaiseen ravintolaan ja ottaneet panttivankeja.

18.52: Auto on poliisin mukaan osunut kymmeniin ihmisiin. Uhreja on useita, mutta heidän vammojensa vakavuutta ei tiedetä.

18.50: Poliisi kehottaa alueella olevia liikkeitä sulkemaan ovensa, kunnes uhka on ohi.

18.48: Reutersin mukaan kaksi aseistautunutta miestä on mennyt ravintolan tiloihin iskun jälkeen

18.45: Reutersin mukaan alueelle oli ilmestynyt turisteja vastustava graffiti viime viikkoina. 

18.35: Twitterissä on julkaistu videomateriaalia tapahtumapaikalta.

18.33: 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot