Mainos
Mainos

Autopommi tappoi kymmenen Syyriassa - YK arvioi sodan uhriluvuksi yli 100 000

Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa räjähtänyt autopommi surmasi kymmenen ihmistä ja haavoitti 62:a, kertoi valtion uutistoimisto SANA.

Paikallisessa mediassa maan hallitus syytti Jaramanan asuinalueen Al Siyouf-aukiolla tehdystä iskusta Irakia ja Syyrian kapinallisten rinnalla taistelevaa Sham-nimistä ryhmää, jolla on siteita Al Qaidaan.

Aukiolle on aiemminkin tehty pommi-iskuja. Armeijan hallussa olevalla alueella asuu sekä presidentti Bashar al-Assadin kannattajia että vastustajia.

Viime viikkoina Syyrian kapinalliset ovat edenneet eri puolilla maata. Armeija on perääntynyt ja vahvistanut pääkaupungin puolustusta.

Heinäkuun 10. päivä alkaneen muslimien ramadan-paastokuukauden aikana kiihtyneissä levottomuuksissa on kuolut yli 2000 ihmistä. Syyrian tilannetta tarkkailevan ihmisoikeusjärjestön mukaan tilanne on oikeasti vielä pahempi, koska molemmat osapuolet vähättelevät tappioitaan julkisuudessa.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon arvioi tänään, että 28 kuukautta kestäneessä Syyrian sisällissodassa on kuollut jo yli 100 000 ihmistä. Hänen mukaansa konfliktia ei voida ratkaista sotilaallisin keinoin. Sisällissota sai alkunsa, kun Syyrian hallintoa vastustaneet mielenosoitukset hajotettiin väkivaltaisesti.

(MTV3 – AFP – Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme