Mainos

Avaruudesta löytyi kolme mahdollisesti asumiskelpoista planeettaa

Kansainvälinen tutkijaryhmä on kertonut löytäneensä avaruudesta kolme maankaltaista planeettaa, joilla voi mahdollisesti olla myös elämää.

Kääpiötähteä kiertävä planeettakolmikko sijaitsee 39 valovuoden päässä, Nature-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa kerrotaan. Planeetat vaikuttavat kooltaan ja lämpötilaltaan Maan ja Venuksen kaltaisilta.

– Tämä on ensimmäinen mahdollisuus löytää kemiallisia merkkejä elämästä aurinkokuntamme ulkopuolella, tutkimusryhmää johtava Liegen yliopiston astrofyysikko Michael Gillon kertoo.

Gillonin mukaan kaikkia kolmea planeettaa yhdistää se, että ne ovat samankokoisia Maan kanssa, mahdollisesti asuttavia sekä tarpeeksi lähellä, jotta niiden ilmakehää voidaan analysoida nykytekniikalla.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot