Mainos
Mainos

Avaruussukkula näyttää olevan kunnossa

Astronautit ovat tutkineet Discoverin. Sukkulan keula ja siipiä peittävät lämpösuojat näyttävät olevan kunnossa. Avaruussukkula Discovery laukaistiin Floridasta kohti ISS:ää sunnuntain vastaisena yönä.

Avaruussukkula Discovery näyttää olevan kunnossa laukaisunsa jälkeen. Astronautit ovat tutkineet alusta ja tulleet siihen tulokseen, ettei siihen tullut ainakaan isoja vikoja laukaisussa.

- Meillä on vielä paljon työtä, mutta tähän mennessä kaikki näyttää hyvältä, kertoi Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan edustaja.

Astronautit tutkivat robottikäsillä ja puomin välityksellä sekä kameroilla että lämpösensoreilla, etteivät sukkulan keulaa ja siipiä peittävät lämpösuojat ole vahingoittuneet.

Discovery siirtyi eilisen aikana omia moottoreitaan hyväksikäyttäen oikeaan asemaan Maan kiertoradalla, jotta se voi iltapäivällä telakoitua kansainväliseen ISS-avaruusasemaan. Discovery kiertää nyt Maata 350 kilometrin korkeudessa.

Nasa

Avaruussukkula Discovery laukaistiin Floridasta kohti ISS:ää sunnuntain vastaisena yönä. Discovery kohosi Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta kohti taivasta kello 3.47 Suomen aikaa. Sen on tarkoitus telakoitua ISS:ään ensi yönä.

Vielä muutama tunti ennen laukaisua sukkulan lähtö vaikutti epätodennäköiseltä huonon sään vuoksi, mutta yön aikana pilvet väistyivät laukaisupaikan yltä. Kyseessä oli Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan ensimmäinen sukkulan yölaukaisu neljään vuoteen. Edellisen kerran yöllä laukaistiin Columbia-sukkula vuonna 2003. Columbia ja sen seitsenhenkinen miehistö tuhoutuivat palatessaan ilmakehään.

Discoveryssä matkustaa myös Ruotsin ensimmäinen astronautti, tukholmalainen hiukkasfyysikko Christer Fuglesang, 49, joka on valmistautunut avaruuslennolle jo 14 vuoden ajan. Fuglesangin lisäksi miehistöön kuuluu kuusi muuta astronauttia.

Alun perin Discovery piti laukaista avaruuteen jo perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa, mutta huono sää esti laukaisun. Discovery viipyy avaruudessa 12 vuorokautta.

(MTV3-STT-AP-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme