Mainos
Mainos

Avaruussukkulan lähtö siirtyi jälleen

Avaruussukkula Columbia oli määrä laukaista Floridasta tänään aamulla puoli kahdeksalta Suomen aikaa, mutta sen lähtö jouduttiin peruuttamaan ukkosmyrskyn takia. NASAn mukaan laukaisua yritetään uudelleen huomenna.

Sukkulan miehistöineen piti lähteä lennolle jo toissapäivänä, mutta tuolloin lento peruutettiin kuusi sekuntia ennen lähtölaukaisua mahdollisen polttoainevuodon tarkistamiseksi.

Columbian lento on historiallinen, sillä avaruusaluksen komentajana on ensimmäistä kertaa avaruushistorian aikana nainen. Ilmavoimien eversti Eileen Collinsin lisäksi sukkulassa on neljän hengen miehistö. Ensimmäisestä kuukävelystä tuli tällä viikolla kuluneeksi 30 vuotta.
(MTV3-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme