Mainos
Mainos

Avustuskuljetukset Irakiin saatu käyntiin

Avustuskuljetukset Irakiin ovat käynnistyneet. Pulaa on edelleen niin vedestä kuin ruoastakin. Jo ennen sodan alkua 60 prosenttia irakilaisista oli avun varassa. Nyt avun tarvitsijoita on entistä enemmän.

Maailman ruoka-apuohjelman tiedottaja Trevor Rowen mukaan avun tarve nousee yli miljoonaan euroon:

- Tulemme tarvitsemaan tätä summaa jo ennen kuin sota loppuu, hän sanoo.

Humanitaarisen avun rahoittamisesta riidellään YK:ssa. Yleisen mielipiteen mukaan sodan aloittajan eli Yhdysvaltojen johtaman liittouman tulisi maksaa aiheuttamansa katastrofin jälkihoito.

Ensimmäisen avustuslaivan tulo lykkääntyi

Ensimmäisen avustuslaivan saapuminen Umm Qasrin satamaan lykkääntyy puolestaan vuorokaudella, kertoi brittien sotilastiedottaja. Laivan pitäisi päästä satamaan huomenna. Yhdysvaltain laivaston tiedottaja kertoi uutistoimisto Reutersille, että viivästymisen syynä on laivareitiltä löytynyt uusi merimiina.

Komentajakapteeni Sue Lloyd sanoi puolestaan uutistoimisto AFP:lle kuulleensa, että laivan pysähtyminen johtuisi vain vuoroveden vaihtelusta. Sir Galahad -laiva odottaa vähän matkan päässä rannikolta tilanteen selkiytymistä lastinaan 230 tonnia ruokaa, lääkkeitä, huopia ja vettä.

(MTV3--Reuters-AFP)

(Huomenta Suomi 27.03.2003)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme