Mainos

Balilla korkeimman tason varoitus tulivuoresta – maa vavahtelee jo

Indonesian viranomaiset ovat antaneet korkeimman tason varoituksen uhkaavasta tulivuorenpurkauksesta Balin saarella. 

Tulivuori Agung saattaa purkautua millä hetkellä hyvänsä, ja ihmisiä noin 12 kilometrin säteellä tulivuoresta on kehotettu evakuoitumaan, kertoo australialainen sanomalehti Sydney Morning Herald.

Jo nyt on raportoitu maan vavahtelusta, ja lisäksi on olemassa viitteitä, että maan sisuksen sula kiviaines olisi nousemassa tulivuoren ulkopuolelle.

Jo noin 10  000 asukasta on totellut evakuoitumiskehotusta. Heitä on majoitettu urheilukeskuksiin ja telttoihin. Evakuointi saattaa koskea kaikkiaan jopa 100  000:ta lähialueen asukasta.

Toistaiseksi alueen lentokentät ovat pysyneet auki. Australian ulkoministeriö on varoittanut matkustajia ja sanonut, että Agungin mahdollinen purkaus saattaa häiritä vakavasti lentoliikennettä.

Tulivuori sijaitsee lähellä suosittuja turistialueita. Esimerkiksi Kutan kaupunki sijaitsee noin 70 kilometrin päässä tulivuorelta.

Agung purkautui viimeksi vuonna 1963. Tuolloin purkaus tappoi 1 100 ihmistä.  

Australian yleisradioyhtiön ABC:n mukaan evakuoituja on majoitettu urheilukeskuksiin ja telttoihin. Viranomaisilla on vaikeuksia toimittaa heille tarpeeksi puhdasta vettä ja muita peruspalveluja, ABC kertoi.

Monet evakuoiduista ovat vanhoja ihmisiä, joita muutto kotiseuduilta ja mahdollinen tulivuorenpurkaus stressaavat.

Yksi evakuoiduista on Made Suda, joka kertoo lähteneensä evakkoon 25 perheenjäsenensä kanssa.

–  Tunnen surua ja pelkoa jouduttuani lähtemään kylästä ja jättämään neljä lehmää tyhjään kylään. Kaikki on evakuoitu, hän sanoi.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot