Mainos
Mainos

Balin iskujen päätekijäksi epäilty pidätetty

Balin pommi-iskujen yhdeksi päätekijäksi epäilty Hambali on pidätetty ja karkotettu Indonesiaan, Thaimaan puolustusministeri Thamarak Issarangkun Na Ayutthaya kertoo.

-Pariskunta, Hambali ja hänen vaimonsa on pidätetty. Vaimolla ei tosin ollut mitään tekemistä terroristi-iskun kanssa, Thamarak kertoo.

Puolustusministerin mukaan Hambali pidätettiin maanantaina ja lähetettiin Indonesiaan keskiviikkona, koska hän on maan kansalainen ja häntä syytetään siellä tehdyistä rikoksista. Yhdysvallat kertoi jo eilen Hambalin eli Riduan bin Isomuddinin pidättämisestä.

Australian, Uuden Seelannin, Indonesian ja Filippiinien valtionpäämiehet ovat osoittaneet helpotuksensa Hambalin pidätyksen johdosta. Hambalin Jemaah Islamiah -järjestön pelätään kuitenkin kostavan pidätyksen esimerkiksi Indonesian itsenäisyyspäivänä.

Amerikkalaislähteiden mukaan Hambali oli mukana järjestämässä Malesiassa tammikuussa 2000 kokousta, johon osallistui kaksi syyskuun terrori-iskujen tekijää. Häntä epäillään lisäksi Indonesiassa, Malesiassa, Singaporessa ja Filippiineillä osallisuudesta lukuisiin pommi-iskuihin.

Jemaah Islamiah -järjestöä syytetään muun muassa Jakartassa viime viikolla tehdystä hotelli-iskusta. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA on kutsunut Hambalia Kaakkois-Aasian Osama bin Ladeniksi.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme