Mainos
Mainos

Bamin eloonjääneet siirretään telttakyliin

Kaakkois-Iranin tuhoissa maanjäristyksessä kodittomiksi jääneet kymmenettuhannet ihmiset ovat aloittaneet siirtymisen Bamin kaupungin liepeille perustettuihin telttakyliin.

Telttamajoitus on tarkoitettu väliaikaiseksi Iranin johdon luvattua jälleenrakentaa tuhoutuneen kaupungin.

Tapaninpäivänä sattuneessa maanjäristyksessä kuoli 30 000 - 35 000 ihmistä. Ainakin 50 000 elossa säilynyttä kaupunkilaista on tarkoitus majoittaa viiteen telttakylään, joihin mahtuu yhteensä 15 000 perhettä.

Ihmisten siirryttyä etäämmäs rauniot saadaan tehokkaammin raivatuksi. Jokainen perhe saa teltan lisäksi vettä ja perustarvikkeita, lieden ja lämpimän aterian kerran päivässä. Leireihin on tarkoitus rakentaa myös yhteiset peseytymis- ja wc-tilat.

Myös koulut yrittävät vähitellen aloittaa toimintaansa uudelleen teltoissa tai muissa väliaikaisissa rakennuksissa. Alueen opetusviranomaisten mukaan suurin osa Bamin kouluista tuhoutui tai vaurioitui pahoin järistyksessä.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme