Mainos

Bangkokissa varaudutaan mielenosoituksiin – turvatoimia kiristetty

Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa on kiristetty turvatoimia hallituksen vastaisten mielenosoitusten vuoksi.

Protestijohtajat ovat kutsuneet koolle suurmielenosoituksia huomiseksi. He ovat kehottaneet mielenosoittajia saartamaan muun muassa pääministerin toimiston, useita ministeriöitä sekä kaupungin eläintarhan.

Mielenosoittajien määrät ovat kuitenkin olleet laskussa viime päivinä. Vielä viikko sitten sunnuntaina protestiin Bangkokiin kerääntyi arviolta yli 100 000 mielenosoittajaa. Eilisiin protesteihin otti osaa enää muutamia tuhansia ihmisiä.

Tänään mielenosoittajat ovat piirittäneet tietoliikenteestä vastaavia virastoja. Viranomaisten mukaan protesteilla ei ole vaikutusta maan viestintäyhteyksiin.

Tähän asti viranomaiset ovat pidättäytyneet käyttämästä voimakeinoja mielenosoittajia vastaan.

Mielenosoittajat vaativat pääministeri Yingluck Shinawatran eroa. He vastustavat myös hanketta sallia pääministerin veljen, entisen pääministerin Thaksin Shinawatran paluu maanpaosta.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot