Mainos
Mainos

Bangladeshin tulvissa kuollut jo yli tuhat

Bangladeshia kahden kuukauden ajan koetelleet tulvat hellittivät edelleen tänään. Tulvan uhrien määrä on kuitenkin noussut jo yli tuhannen, ja määrän uskotaan yhä nousevan. Tulvia pidetään Bangladeshin historian pahimpina. Kolme neljäsosaa maasta on jäänyt tulvavesien alle ja pääkaupungista Dhakastakin puolet.

Saastuneen veden ja pilaantuneen ruuan aiheuttama ripuli on tähän mennessä tappanut yli 200 ihmistä. Osa tulvien uhreista on hukkunut, osa jäänyt sortuneiden talojen tai liejuvyöryjen alle, osa kuollut käärmeenpuremiin.

Jos nopeasti leviävää ripuliepidemiaa ei saada kuriin, kuolonuhrien määrä voi vielä nousta dramaattisesti, viranomaiset varoittavat. Tulvavedet ovat jättäneet alueita "uskomattomaan mudan ja lian kurjuuteen, missä normaali elämä on painajaistakin pahempaa", kuvaa yksi avustusviranomainen. Bangladesh on yksi maailman köyhimpiä maita.

Paikallinen vapaaehtoisjärjestö on aloittanut pääkaupungissa puhdistusoperaation, jossa se lupaa kolme kiloa riisiä vastineeksi kilosta muovipusseja. Muovit yhdessä muut roskan kanssa ovat tukkineet lähes kokonaan yhdeksän miljoonan asukkaan kaupungin viemärit.

Bangladeshin pääministerin Sheikh Hasinan mukaan pelkoja nälänhädästä on kuitenkin saatu torjuttua, koska kansainvälinen yhteisö on vastannut nopeasti avunpyyntöihin. YK:n elintarvikeohjelman WFP:n ensimmäisen viljalastin odotetaan saapuvan Bangladeshiin lauantaina.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme