Mainos
Mainos

Barack Obama moitti maansa ilmastopolitiikkaa Ranskassa – heitto johtajuusvajeesta nauratti vaikutusvaltaista yleisöä

Ranskassa tänään vieraillut Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama on moittinut maansa ilmastopolitiikkaa ja ”USA:n johtajuuden puutetta” taistelussa ilmastonmuutosta vastaan.

Barack Obama otti asiaan kantaa osallistuessaan tänään Ranskassa verkkoviestinnän ammattilaisten tapaamiseen.

Obama ei maininnut puheessaan suoraan presidentti Donald Trumpia, mutta viittasi hänen toimintaansa ilmastosopimuksen romuttamisessa.

– Myönnän että meillä on juuri nyt tilapäinen johtajuusvaje tässä asiassa, Obama totesi puheessaan ja sai toimitusjohtajista ja entisistä ministereistä koostuvan yleisönsä nauramaan.

Obama vakuutti, että Yhdysvallat jatkaa työtä ilmaston puolesta, koska se on myös liiketoiminnan ja yritysten kannalta järkevää.

Trumpin mukaan vuonna 2015 solmitussa Pariisin ilmastosopimuksessa pysyminen olisi merkinnyt suuria taloudellisia uhrauksia Yhdysvalloille. Sopimuksen tavoitteena on rajoittaa lämpötilan nousu korkeintaan kahteen asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna.

Obama tapasi Ranskan vierailullaan myös muun muassa presidentti Emmanuel Macronin. Marcron kritisoi kesäkuussa jyrkästi Trumpin päätöstä irtaantua ilmastosopimuksesta. Sen jälkeen hän on kuitenkin yrittänyt ylläpitää ystävällisiä suhteita miljardööriin.

 

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot