Mainos
Mainos

Barak välttyi hallituskriisiltä

Israelin pääministeri Ehud Barakin välttyi tänään ensimmäiseltä hallituskriisiltään, kun suunnitelmasta sähköturbiinin osan kuljettamiseksi juutalaisten pyhänä päivänä, sapattina, luovuttiin. Israelin uskontolaki kieltää ajoneuvojen käytön sapattina.

Barak, Ehud -Israelin paaministeri


Ääriuskonnollinen shas-puolue oli uhannut erota hallituksesta, jos 300 tonnin turbiinin jäähdytintä olisi kuljetettu maantietä pitkin tänä iltana kello 20 alkavana sapattina. Barakin hallitus olisi siten menettänyt enemmistönsä parlamentissa oltuaan vain kuukauden vallassa. Barakin hallituksella on Israelin 120-paikkaisessa parlamentissa 77 paikkaa, joista shas-puolueella 17.

Sapattikuljetuksesta luovuttiin, kun havaittiin, ettei kuljetusta valvomaan määrätyillä virkamiehillä ollut lupaa työskennellä sapattina. Barakin hallitus oli antanut tukensa yhdeksän metriä leveän turbiinin jäähdyttimen 80 kilometrin matkalle tehtaalta noin 5 kilometrin tuntivauhtia. Poliisi halusi, että kuljetus tapahtuisi nimenomaan sapattina, koska liikenne tiheään asutulla rannikkokaistalla on silloin vähäisempää.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme