Mainos
Mainos

Barcelonan iskun uhreissa ainakin 24 maan kansalaisia – ulkoministeriön tiedossa ei suomalaisuhreja

Barcelonan La Ramblan pakettiautoiskun uhrien joukossa on viranomaisten mukaan ainakin 24 maan kansalaisia.

Viranomaisten mukaan uhrien joukossa on ihmisiä ainakin Ranskasta, Saksasta, Espanjasta, Hollannista, Argentiinasta, Venezuelasta, Belgiasta, Australiasta, Unkarista, Perusta, Romaniasta, Irlannista, Kreikasta, Kuubasta, Makedoniasta, Kiinasta, Italiasta ja Algeriasta.

Belgian ulkoministeri Didier Reynders on vahvistanut, että yksi iskussa kuolleista oli belgialaisnainen. Muiden kuolonuhrien kansallisuuksia ei vielä ole kerrottu julkisuuteen.

Loukkaantuneiden joukossa on kuitenkin ainakin kaksi tanskalaista. Asiasta kertoi Tanskan ulkoministeriö.

Viranomaiset eivät kuitenkaan tarkentaneet, minkä maan kansalaisia kuolleet olivat. Iskussa kuoli ainakin 13 ihmistä ja noin sata loukkaantui. Aiemmin on kerrottu, että kuolleiden joukossa on ainakin yksi belgialainen ja ainakin kolme saksalaista.

Suomen ulkoministeriöstä kerrottiin, että tällä hetkellä näyttä siltä, ettei joukossa ole suomalaisuhreja. Kokonaan sitä ei voida kuitenkaan sulkea pois. 

Ulkoministeriön mukaan Suomen konsulaatilla Barcelonassa on suora yhteys paikallisiin viranomaisiin ja tilannetta seurataan aktiivisesti.

Juttua korjattu 7:29. Kansalaisuuksien lukumäärä päivitetty uusimpien tietojen mukaisesti, aiemmin kerrottiin 18 kansalaisuudesta. 


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme