Mainos

Barcelonassa tuhannet ihmiset marssivat Espanjan vangitseman kaksikon vapauttamiseksi

Barcelonassa tuhansia ihmisiä on kokoontunut mielenosoitukseen, jossa vastustetaan kahden katalaanivaikuttajan vangitsemista.

Vangitseminen liittyy Espanjaa viikkoja ravistelleeseen sisäpoliittiseen kriisiin Katalonian itsenäistymisäänestyksestä.

Espanja määräsi maanantaina vangittaviksi Katalonian itsenäisyyttä ajavan ANC-liikkeen johtajan Jordi Sanchezin sekä katalaanien kulttuuria edistävän järjestön Omnium Culturalin johtajan Jordi Cuixartin. Heidän katsotaan lietsoneen viime kuussa järjestettyjä mielenosoituksia.

Espanjalaismedian kuvissa mielenosoittajat kantavat Katalonian lippuja ja banderolleja, joissa lukee "Auttakaa Kataloniaa".

Kun yli lensi poliisin helikopteri, mielenosoittajat huusivat "Miehitysjoukot ulos", kertoo sanomalehti El Pais.

Espanjan hallitus haluaa eroon Katalonian johtajista

Espanjan hallitus kokoontui aamupäivällä päättämään toimista, joita se haluaa Katalonian kriisin ratkaisemiseksi. Hallitus ilmoitti, että se haluaa Kataloniaan uudet vaalit.

Pääministeri Mariano Rajoyn mukaan aluevaalit järjestetään puolen vuoden sisällä. Espanjalaismedia kertoi eilen, että hallitus olisi sopinut oppositiossa olevien sosialistien kanssa, että vaalit järjestetään tammikuussa.

Espanjan hallitus ei kuitenkaan aio hajottaa Katalonian nykyistä alueparlamenttia. Sen sijaan se haluaa erottaa Katalonian aluejohtajan Carles Puigdemontin ja muut aluehallituksen jäsenet, jotka sen mukaan rikkoivat lakia Katalonian itsenäisyysäänestyksen yhteydessä.

Hallitus tarvitsee toimilleen Espanjan senaatin hyväksynnän. Senaatin odotetaan päättävän hallituksen ehdotuksista viikon kuluessa. Pääministeri Rajoyn puolueella on senaatissa enemmistö.

Kansanäänestys rikkoi perustuslakia

Rajoyn mukaan Katalonialta ei ole tarkoitus viedä kokonaan itsehallintoa. Espanjan perustuslain mukaan keskushallinnolla on oikeus rajoittaa maakunnan itsehallintoa artiklan 155 nojalla.

Artiklan mukaan autonominen alue voidaan pakottaa noudattamaan lakia laillisuuden ja kansallisen edun suojelemiseksi, jos se ei noudata lakia tai jos se vakavasti vahingoittaa Espanjan etua.

Katalonian aluehallinto järjesti lokakuun alussa kansanäänestyksen alueen itsenäistymisestä, vaikka Espanjan hallitus vastusti äänestystä kiivaasti ja maan perustuslakituomioistuin totesi sen laittomaksi.

Aluejohtaja Puigdemont on ilmoittanut vastaavansa hallituksen esityksiin puheessa, jonka hän aikoo pitää tänään iltakymmeneltä Suomen aikaa.

Itsehallintoon puuttumisen on pelätty aiheuttavan levottomuuksia. Katalonialla on tällä hetkellä laaja itsehallinto muun muassa hallinnossa, koulutuksessa ja terveydenhuollossa. Sillä on myös omat poliisivoimat.

Puigdemont on uhannut alueen julistautuvan itsenäiseksi yksipuolisesti, jos itsehallintoa heikennetään.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot