Mainos
Mainos

Bashirille vankeustuomio Balin iskusta

Indonesialainen tuomioistuin vapautti kuitenkin Abu Bakar Bashirin terrorismia koskevista syytteistä.

Indonesialainen tuomioistuin on todennut terrorismista epäillyn uskonoppineen Abu Bakar Bashirin osalliseksi Balin pommi-iskuihin ja tuominnut hänet kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen. Balissa vuonna 2002 tehdyssä iskussa sai surmansa yli 200 ihmistä.

Bashir vapautettiin terrorismia koskeneista syytteistä. Tuomionsa hän sai salaliitosta valtiota vastaan. Syytetty on lain mukaan ja vakuuttavasti todettu tehneen salaliittorikoksen, joka on johtanut ihmishenkiä vaatineeseen tulipaloon, sanoi tuomari Soedarto tuomion perusteluissa.

Tuomioistuimen mukaan Bashir ei ollut suoraan osallinen Balin iskuihin, mutta hän oli antanut niihin suostumuksensa. Syytetty tiesi, että pommi-iskun tekijät olivat saaneet koulutusta pommintekoon Pakistanissa ja Afganistanissa, tuomioistuimen lausunnossa sanottiin.

Yhdysvallat pettynyt

Bashiria syytettiin myös osallisuudesta hotelli Marriottin pommi-iskuun Jakartassa vuonna 2003. Tuomioistuin kuitenkin vapautti hänet syytteistä.

Syyttäjät vaativat Bashirille kahdeksan vuoden tuomiota erilaisista terrorismiin ja muihin rikoksiin liittyvistä syytteistä. Länsimaat epäilevät Bashirin johtavan ääri-islamilaista Jemaah Islamiah -verkostoa. Yhdysvallat kiirehti heti ilmaisemaan pettymyksensä tuomiosta.

- Kunnioitamme Indonesian tuomioistuinten riippumattomuutta ja päätöksiä, mutta syytteiden vakavuuden huomioon ottaen olemme pettyneitä tuomion pituuteen, sanoi Yhdysvaltain Indonesian-suurlähetystön edustaja.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme