Mainos
Mainos

Batman-ampuja kertoi luokkatoverille tappohaluistaan

Yhdysvalloissa Auroran elokuvateatteriampumisesta epäilty James Holmes oli kertonut etukäteen luokkatoverilleen halustaan tappaa ihmisiä. Oikeuden dokumenteista kävi ilmi, että hän puhui opiskelukaverille halustaan maaliskuussa, jo neljä kuukautta ennen joukkosurmaa.

Aiemmin syyttäjä kertoi Holmesin esittäneen uhkauksia ennen kuin toteutti veritekonsa. Holmesin uhkauksista oli kerrottu poliisille.

Lisäksi Holmesilta oli syyttäjän mukaan ennen joukkosurmaa kielletty pääsy entisen opinahjonsa Coloradon yliopiston kampukselle.

Holmesin epäillään ampuneen 12 ihmistä kuoliaaksi ja haavoittaneen kymmeniä Batman-elokuvan näytöksessä heinäkuussa Auroran kaupungissa Coloradossa.

Holmesin puolustuksen mukaan hän kärsii mielenterveysongelmista. Puolustus on aiemmin todennut, että Holmes yritti saada apua ongelmiinsa ennen ampumista.

(MTV3 - STT - Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme