Mainos
Mainos

BBC: Gambian valtion kassasta katosi miljoonia ex-presidentin lähdettyä maanpakoon – lähtöyönä koneeseen lastattiin luksusautoja

Gambiassa valtion kassasta on kadonnut useita miljoonia maan entisen presidentin Yahya Jammehin lähdön myötä, uutisoi BBC.

Asiasta kertoneen uuden presidentin neuvonantajan mukaan asiantuntijat pyrkivät selvittämään paljonko rahaa tarkalleen puuttuu. Tämänhetkisen arvion mukaan kateissa on yli 11 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria eli yli 10,3 miljoonaa euroa.

BBC kertoo, että muun muassa luksusautoja nähtiin lastattavan rahtikoneeseen sinä yönä, kun ex-presidentti poistui maasta. Presidentinvaalit viime vuonna hävinnyt Jammeh poistui maasta viikonloppuna.

Gambian uusi presidentti Adama Barrow vannoi virkavalansa jo torstaina maan suurlähetystössä Senegalissa. Hän ei tiettävästi ole vielä palannut takaisin Gambiaan.

Gambian naapurimaat uhkasivat puuttua asiaan sotilaallisesti, mikäli vallanvaihtoa ei toteuteta. Lopulta maata 22 vuotta hallinnut Jammeh ilmoitti viikonloppuna, että suostuu luopumaan vallasta.

YK on aiemmin kertonut, että yli 45 000 ihmistä pakeni poliittista kriisiä Gambiasta Senegaliin. Lisäksi 800 ihmisen kerrottiin paenneen Guinea-Bissauhun.

Maan poliittinen tilanne sai myös monet matkailijat lähtemään maasta, jonka talous nojautuu vahvasti turismiin.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme