Mainos

CBS: Las Vegasin ampuja laski paperille, miten ampuisi eniten ihmisiä

Las Vegasin joukkoampujan hotellihuoneesta löytyneessä muistilapussa oli käsinkirjoitettuja laskelmia siitä, mihin pitäisi tähdätä kuolleiden määrän maksimoimiseksi ja ampumatarkkuuden parantamiseksi, uutisoi televisioyhtiö CBS.

Asiasta kertoi televisioyhtiölle Las Vegasin poliisi.
Muistilappu ei kuitenkaan anna osviittaa teon motiivista.

Apulaissheriffi Kevin McMahill on aikaisemmin sanonut, että yleensä terrori-iskuissa ja joukkomurhissa tekijä jättää jälkeensä jonkinlaisen viestin tai muuta materiaalia, josta motiivia voidaan päätellä. Tällä kertaa mitään ei ole löytynyt.

ABC Newsin lähteiden mukaan viranomaiset uskovat kuitenkin yhä voimakkaammin, että Stephen Paddockilla oli todennäköisesti vakavia mielisairauksia, joita ei ollut diagnosoitu.

Viranomaisten tekemien satojen haastatteluiden perusteella Paddockin katsotaan olleen rikas mies, jolla oli vaikeuksia olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Paddockia on kuvailtu etäiseksi ja pidättyväiseksi ihmiseksi, jolla oli vaikeuksia luoda ja pitää yllä merkityksellisiä ihmissuhteita. 

Uhkapeleihin mieltynyt eläkeläinen 

Stephen Paddock tulitti kantrimusiikkifestivaalin yleisöä 32. kerroksessa sijaitsevan hotellihuoneensa ikkunoista noin kymmenen minuutin ajan. 58 ihmistä kuoli ja liki 500 haavoittui. Kuolonuhreista nuorin oli 20-vuotias ja vanhin 67.

Poliisin erikoisjoukkojen päästyä hotellihuoneeseen Paddock oli jo ilmeisesti tehnyt itsemurhan.

Paddock oli uhkapeleihin mieltynyt eläkeläinen, joka asui Mesquiten pikkukaupungissa Las Vegasista pohjoiseen. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot