Mainos
Mainos

BBC: Mielenosoittajat tukkineet teitä ja yleislakko hiljentänyt julkisen liikenteen Kataloniassa

Mielenosoittajien tiesulut ovat aiheuttaneet suuria liikenneruuhkia ympäri Kataloniaa, kertoo BBC. Lisäksi tänään alkanut yleislakko on pitkälti hiljentänyt julkisen liikenteen.

Pienet kaupat ovat kiinni, ja koulut, yliopistot ja terveyspalvelut ovat kokonaan kiinni tai toimivat minimitasolla, BBC kertoo.

Jalkapalloseura Barcelona ilmoitti eilen osallistuvansa yleislakkoon. Tänään seuran toimistolla ei ole henkilökuntaa eivätkä ammattilais- tai nuorisojoukkueet harjoittele.

– Tapahtumapäivänä pyritään tuomaan yhteen kaikki ne ihmiset, jotka 1. lokakuuta, olivatpa he äänestämässä tai eivät, suuttuivat vakavista tapahtumista Katalonian itsenäisyysäänestyksen päivänä, seura kertoi sivuillaan.

Myös nykytaiteen museon ja turistien suosiman Sagrada Familian odotetaan olevan kiinni tänään. Katalonian aluehallinnon johtaja Carles Puigdemont uskoo, että protesti leviää laajalle.

Lakko on vastalause poliisin väkivallalle sunnuntain itsenäisyysäänestyksessä. Espanjan poliisi puuttui väkivalloin Barcelonassa ja muualla Kataloniassa äänestykseen, jota Espanjan hallitus piti laittomana. Poliisin toimien seurauksena lähes 900 ihmistä kävi hoidettavana.

Ainakin kahden tiedetään loukkaantuneen vakavasti: toinen satutti silmänsä ja toinen sai sydänkohtauksen. 

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot