Mainos
Mainos

Lontoossa terrori-isku: auto syöksyi ihmisten päälle, ohikulkijoita puukotettu - ainakin yksi kuollut

Ainakin yksi ihminen on kuollut ja useita loukkaantunut terrori-iskussa Lontoossa. Sanomalehti Sunin mukaan kuolleita pelätään olevan jopa seitsemän.

Poliisilla on yhä käynnissä mittava operaatio kaupungin keskustassa.

Pakettiauto ajoi mediatietojen mukaan jalankulkijoiden päälle noin kymmeneltä illalla London Bridge-sillalla Lontoossa. Myöhemmin poliisi kertoi, että sillä on tehtävä myös Borough Market-torilla. Poliisin mukaan sille on ilmoitettu puukotuksista kyseisellä torilla. Aseistetut poliisit ovat paikalla ja laukauksia on ammuttu.

Silminnäkijät ovat kertoneet eri medialähteille, että Borough Marketin alueella mies olisi puukottanut ihmisiä suurella teräaseella.

Lontoon poliisi etsii ilmeisesti kolmea epäiltyä London Bridgen epäillystä yliajosta. Paikalla olleen BBC:n toimittajan mukaan paikalla on otettu kiinni yksi mies.  

Britannian pääministerin Theresa Mayn mukaan Lontoon öisiä tapahtumia tutkitaan "mahdollisina terroritekoina". Hallituksen hätäkomitea kokoontuu Mayn johdolla aamulla.

Poliisilla oli tehtävä myös Vauxhallissa Lontoossa, mutta se ei liittynyt aiempiin tapahtumiin.

Arviot loukkaantuneiden määrästä vaihdelleet

4:30 Lontoon poliisi on tehnytkontrolloituja räjäytyksiä London Bridge -sillan alueella, kertoo Guardian.  Lontoossa sillan lähialueilla olevat ihmiset kertoivat aiemmin kuulleensa useita räjähdysääniä alueelta, mikä aiheutti huolta räjähdysten alkuperästä.

4:25 Lontoossa kolme sairaalaa on sulkenut ovensa taatakseen potilaidensa ja henkilökuntansa turvallisuuden. 

3:41 Uutistoimisto Reuters kertoo, että sen toimittaja oli kuullut useita kovia pamahduksia hetki sitten Borough Marketin suunnalta.

3:35 Sanomalehti The Sun: Seitsemän pelätään kuolleen yön tapahtumissa Lontoossa

3:11 Poliisi: London Bridge -sillan ja torialueen tapahtumia pidetään terroritekoina

2:53 Reuters: Poliisin mukaan Vauxhallin tapahtumat eivät liity London Bridgen ja Borough Marketin tapahtumiin.

2:47 BBC: Britannian pääministerin Theresa Mayn mukaan Lontoon öisiä tapahtumia tutkitaan "mahdollisina terroritekoina". Hallituksen hätäkomitea kokoontuu Mayn johdolla aamulla. 

2:18 BBC: London Bridgellä paikalla oleva poliisi kertoo, että Lontoon tapahtumissa on kuollut useampi ihminen. 

2:11 

2:08 BBC:n mukaan ainakin yksi ihminen on kuollut London Bridgellä.

2:06: Mitä nyt tiedetään? Useiden ihmisten epäillään loukkaantuneen vakavasti kun pakettiauto ajoi jalankulkijoita päin London Bridge-sillalla Lontoossa. Sillalla on ilmeisesti tapahtunut myös puukotuksia. Tämän jälkeen on sattunut myös kaksi muuta välikohtausta toinen Borough Marketissa ja toinen Vauxhallissa. Poliisi on paikalla. Borough Marketin alueella on kuultu laukauksia. 

1:56 Britannian pääministeri Theresa Mayta on informoitu Lontoon tapahtumista, kertoo Guardian. Britannian pääministerin kanslian tiedottajan mukaan May on yhteyksissä viranomaisiin ja hänet pidetään ajan tasalla London Bridgen tapahtumista.

1:46 Poliisilla tehtävä myös Vauxhallin alueella.

1:43 BBC: Lontoon poliisi etsii ilmeisesti kolmea epäiltyä London Bridgen epäillystä yliajosta. Mediatietojen mukaan yliajopaikalla on mahdollisesti myös tapahtunut puukotuksia. 

1:39

1:35 BBC:n mukaan myös Southwark Bridge on suljettu ja Lontoon liikenneviranomaisten mukaan London Bridgen juna-asema on suljettu.

1:34 MTV Uutiset seuraa tässä artikkelissa hetki hetkeltä uutisointia Lontoosta. 

BBC:n toimittaja kertoo myös, että poliisi on ottanut paikalta kiinni miehen, joka oli käsiraudoissa ilman paitaa.

1:32  Lontoon poliisi kertoo Twitterissä, että sillä on London Bridge -sillan lisäksi tehtävä Market -torilla. Paikalla on aseistautuneita poliiseja.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme