Mainos
Mainos

Belgiaa järkyttänyt veriteko selviämässä – Media: mies kosti isänsä itsemurhan viiltämällä pormestarin kurkun auki

Belgiaa järkyttäneen Mouscronin kaupungin pormestarin Alfred Gadennen surma on osoittautumassa kostoiskuksi, kertovat belgialaismediat.

Vajaan 60 000 asukkaan kaupungin pormestari löydettiin eilen illalla hautausmaalta kurkku auki viillettynä. Syyttäjä on kertonut Reutersille, että tapauksen tiimoilta on pidätetty mies, joka oli antanut itsensä ilmi poliisille verityön tekopaikalla.

Belgian ranskankielisen yleisradioyhtiön RTBF:n mukaan epäilty mies on 18-vuotias. Syyttäjä ei suostunut vahvistamaan mitään mediassa liikkuneita tietoja.

RTBF:n mukaan nuori mies olisi kostanut veriteolla isänsä itsemurhan. Pojan isä oli tehnyt itsemurhan kaksi vuotta aiemmin sen jälkeen, kun hänet oli irtisanottu kunnan palveluksesta.

Tapettu 71-vuotias pormestari huolehti vapaa-ajallaan hänen kotinsa vieressä olleesta hautausmaasta. Surmailtana pormestari oli mennyt tapansa mukaan hautausmaalle, jossa nuorukainen oli odottanut häntä.

Pormestarin väkivaltainen kuolema poiki osanottoja poliittisen kentän eri laidoilta. maan pääministeri ilmaisi Charles Michel järkytyksensä ja osanottonsa veriteon takia.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme