Mainos

Berliinin iskusta epäilty huusi Allahu Akbar ja alkoi ampua poliiseja – kuoli luoteihin

Berliinin joulutorin terrori-iskusta epäilty Anis Amri on ammuttu tulitaistelussa Milanossa, kertovat italialaisviestimet ja uutistoimisto Reuters.

Italialaisen Ansa-uutistoimiston mukaan poliisi pysäytti Amrin auton Sesto San Giovannissa lähellä Milanoa kolmen kieppeillä viime yönä rutiinitarkastusta varten.

Tuolloin Amri veti esiin pistoolin ja paikalla alkoi tulitaistelu, jonka seurauksena Amri kuoli.

"Allahu Akbar"

Italialaismedioiden mukaan Amri huusi Allahu Akbar (Jumala on suuri) ennen kun veti aseensa esiin ja alkoi ampua. Laukaustenvaihdossa haavoittui yksi poliisi.

La Repubblica-lehden mukaan hän oli saapunut Italiaan junalla Ranskasta.

Italian sisäministerin Marco Minnit on vahvistanut päivällä pitämässään tiedotustilaisuudessa, että poliisin ampuma mies on Anis Amri. Ministerin mukaan ammutun miehen henkilöllisyydestä "ei ole epäilyksen häivääkään".

Saksa on helpottunut siitä, että Berliinin terrori-iskusta epäilty Anis Amri on ammuttu Italiassa eikä ole enää vaaraksi. Sisäministeriön edustaja Tobias Plate muistutti kuitenkin tiedotustilaisuudessa, että Saksa ei vielä ole saanut virallista vahvistusta asiasta Italialta.

Maanantain iskussa kuoli 12 ihmistä ja kymmeniä loukkaantui, heidän joukossaan yksi suomalainen.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot