Mainos

Berliinissä kaapatun rekan kuljettaja haudattiin Puolassa

Raskaan liikenteen kuljettajat töräyttelivät torviaan ympäri Puolan perjantaina, kun joulun alla Berliinissä tapahtuneessa iskussa kuollut rekkakuljettaja haudattiin kotikylässään Puolan koillisosassa.

Banien kylässä järjestettyihin hautajaisiin osallistui Puolan presidentti Andrzej Duda. Myös Saksa oli lähettänyt hautajaisiin edustajansa.

37-vuotias Lukasz Urban löydettiin kuolleena rekasta, jonka iskusta epäilty Anis Amri ohjasi joulutorille Berliinin keskustassa. Iskussa kuoli 12 ihmistä.

Urbania oli ammuttu päähän ennen iskua.

Puolan valtio on ilmoittanut maksavansa hautajaiset. Urbanin omaisten tueksi on kerätty jo yli 200 000 euroa.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot