Mainos
Mainos

Berlusconi takaisin valtaan Italiassa

Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi on palannut valtaan. Keskusta-vasemmiston johtaja Walter Veltroni myönsi illalla hävinneensä vaalit. Veltroni kertoi toimittajille jo soittaneensa konservatiivijohtaja Silvio Berlusconille ja onnitelleensa tätä vaalivoitosta.

Berlusconin johtama koalitio otti ennusteiden mukaan selvän voiton sekä parlamentin alahuoneessa että sen ylähuoneessa, senaatissa. Berlusconin olisi ollut vaikea ajaa uudistuksia, ellei oikeisto olisi saanut tarpeeksi vahvaa asemaa ylähuoneessa.

Oikeistopuolueiden uskottiin keräävän yli 45 prosenttia äänistä ja Walter Veltronin keskusta-vasemmiston alle 40 prosenttia.

Berlusconin liittouman etumatka oli tuloslaskelmien mukaan ylähuoneessa eli senaatissa vajaat kymmenen prosenttiyksikköä. Senaatin paikkojen laskemista vaikeuttaa se, että ne jakaantuvat maakunnallisin perustein. Oikeiston kannalta ratkaisevia ovat Lazio eli Rooman seutu, viereinen Abruzzo, Napolin alue Campania, Calabria ja Sardinia.

Tulevalle pääministerin olisi hallittava ylähuonetta, koska hallitukselta odotetaan kiistanalaisia uudistuksia ja talouden tervehdyttämistä. Entinen pääministeri saattaa taivutella jopa keskusta-vasemmistoa yhteistyöhön, kuten hän vihjaili helmikuussa.

- Berlusconin edellinen hallitus ei pitänyt kiinni lupauksistaan. Berlusconi ei edennyt myöskään talouden uudistamisessa, vaikka sillä oli riittävä enemmistö ala- ja ylähuoneessa, muistutti Deutsche Bankin ekonomisti Susana Garcia.

Pääministeriksi kolmatta kertaa

Berlusconi vakuutti kampanjassaan, että oikeisto pystyy vähentämään valtionvelkaa ja synnyttämään kasvua keventämällä verotusta. Hänen lupauksensa olivat samanlaisia kuin Veltronilla, mikä laimensi äänestysintoa.

- Olin luullut, että Berlusconi johtaisi selvästi, mutta eipä sillä ole väliä. Talous on niin huonossa kunnossa. Heillä kummallakaan ei ole taikasauvaa, pohti milanolainen tarjoilija Alberto Mura.

Uurnilla kävi ensimmäisenä äänestyspäivänä sunnuntaina 62,5 prosenttia väestöstä. Kaksi vuotta sitten äänestysprosentti oli 66,5.

- Äänestin ilman minkäänlaista intoa. En usko, että mikään muuttuu. En panisi kovin paljon toivoa Italian politiikkaan, pohti Massimo Rossi, 47, juodessaan kahvia Roomassa.

Berlusconi nousisi pääministeriksi kolmatta kertaa. Hän kärsi vuonna 2006 tappion Romano Prodille, jonka keskusta-vasemmistolainen hallitus kaatui senaatin luottamuslauseäänestyksessä tammikuussa.

Prodi oli pääministerinä vain 20 kuukautta. Hän ei ehtinyt muuttaa monimutkaista vaalijärjestelmää sellaiseksi, että hallitukset olisivat viimeaikaisia vakaampia. Maahan ollaan nyt muodostamassa 62. hallitusta toisen maailmansodan jälkeen.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme