Mainos
Mainos

Berlusconi väläyttelee paluutaan

Italian entinen johtaja Silvio Berlusconi antoi tänään lehtihaastattelussa vahvan vihjeen siitä, että hän voisi palata takaisin politiikkaan.

Berlusconi kertoi saksalaislehti Bildin haastattelussa, että häneltä on kysytty "usein ja sinnikkäästi" voisiko hän johtaa PDL-puoluettaan ensi vuoden huhtikuuksi suunnitelluissa parlamenttivaaleissa.

– Saatan vain sanoa, että en koskaan jätä puoluettani oman onnensa nojaan. Olemme myös piakkoin palauttamassa takaisin vanhan nimemme Forza Italia, Berlusconi paljasti.

Berlusconi kommentoi lehden haastattelussa myös seksiskandaaleja ja muun muassa väitteitä siitä, että hän maksoi seksistä taiteilijanimellä Ruby Rubacuori tunnetulle marokkolaistanssijalle.

– Koko juttu oli hirvittävä kunnianloukkauskampanja, Berlusconi totesi.

Berlusconi puhui myös euroalueen myllerryksestä ja totesi olleensa "ensimmäinen finanssikriisin tunnistanut länsimainen johtaja, joka toteutti uudistuksia.

PDL-puolueen nykyinen johtaja Angelo Alfano totesi viime keskiviikkona toivovansa monien muiden tavoin Berlusconin paluuta. Alfano myös ennusti, että Berlusconi tekee paluun pian.

Mielipidemittaukset ovat osoittaneet, että PDL keräisi vuoden 2013 vaaleissa Berlusconin johdolla huomattavasti suuremman vaalivoiton kuin Alfanon johdolla.

(MTV3 - AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme