Mainos
Mainos

Berlusconille vapauttava tuomio – voi palata politiikkaan

Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi on saanut vapauttavan tuomion Italian korkeimmassa oikeudessa. Berlusconia syytettiin vallan väärinkäytöstä ja seksin ostamisesta alaikäiseltä.

Korkein oikeus antoi vapauttavan tuomion eilen yhdeksän tuntia kestäneen käsittelyn jälkeen.

Oikeuden päätös tarkoittaa, että Berlusconi voi palata Italian politiikkaan.

Berlusconille langetettiin vuonna 2013 seitsemän vuoden vankeustuomio vallan väärinkäytöstä ja seksin ostamisesta alaikäiseltä, mutta italialainen vetoomustuomioistuin vapautti hänet viime vuonna. Korkeimman oikeuden päätös vahvistaa vetoomustuomioistuimen vapauttavan tuomion jäävän voimaan.

78-vuotias Berlusconi vapautui maaliskuun alkupuolella yhdyskuntapalvelusta, johon hän joutui veropetosten takia. Berlusconi sai alun perin vankeustuomion veropetoksesta, mutta hänen korkean ikänsä vuoksi tuomio muutettiin vuoden kestäväksi yhdyskuntapalveluksi. Hän on suorittanut palvelua viime keväästä lähtien ikäihmisten ja muistisairaiden keskuksessa Milanon lähellä.

Berlusconia vastaan on edelleen käynnissä muitakin oikeusjuttuja. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme