Mainos
Mainos

Beslanin koulujen tarkastus jatkuu

Beslanin kymmenestä pienestä maalaiskoulusta kuusi on vielä tarkastamatta. Myös Venäjän koulujen turvatoimia on kiristetty.

Pohjois-Ossetian Beslanissa koulujen tarkastus jatkuu vielä tänään. Venäläinen uutistoimisto Itar-Tass kertoo turvallisuusviranomaisten keskeyttäneen koulujen turvatarkastukset eilen pommikoirien väsyttyä.

Beslanissa koulujen aloituspäivänä syyskuun alussa tapahtuneessa koulukaappauksessa kuoli ainakin 339 ihmistä.

Koulujen syyslukukauden aloitus siirrettiin koulukaappauksen jälkeen huomiseen. Viranomaiset tarkistavat alueen kaikki koulut, ennen kuin oppilaat aloittavat koulutyönsä.

Itar-Tassin haastattelema Beslanin koulutoimen johtaja Zarema Burgalova sanoo olevansa tyytyväinen, jos edes kolmannes kouluikäisistä lapsista uskaltaa tulla huomenna kouluun.

Turvatoimia kiristetty

Venäjän kouluissa on kiristetty turvatoimia Beslanin koulukaappauksen jälkeen. Jokaiseen kouluun tulee videokameroita ja vartijoita. Kouluissa myös opetetaan kädestä pitäen, kuinka toimitaan esimerkiksi panttivankitilanteissa.

(MTV3-STT-Itar-Tass)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme