Mainos
Mainos

Bhutton murha tuomittiin

Pääministeri Matti Vanhasen mukaan Pakistanin oppositiojohtajan salamurha on takaisku maan demokratialle. Myös presidentti Tarja Halonen tuomitsi Bhutton kuoleman.

Pakistanin oppositiojohtajan Benazir Bhutton murha on tuomittu jyrkästi niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Presidentti Pervez Musharrafin mukaan salamurha oli terroristien työtä. Hän vetosi myös kansalaisiin näiden tuen saamiseksi.

Murha tuomittiin myös ulkomailla kuin yhdestä suusta ja maailman johtajat varoittivat, ettei ääriainesten pidä antaa horjuttaa maata ennen ensi kuun parlamenttivaaleja.

Suomen pääministeri Matti Vanhanen luonnehtii Bhutton kuolemaa takaiskuksi kansanvallalle.

Bhutto palasi rohkeasti maahansa osallistuakseen vapaisiin vaaleihin ja edistääkseen demokratiaa, Vanhanen korostaa lausunnossaan.

- Hänen traaginen kuolemansa on takaisku kansanvallalle ja kertoo järkyttävällä tavalla Pakistanin sisäisistä vastakkainasetteluista, Vanhanen toteaa.

Myös presidentti Tarja Halonen tuomitsee Benazir Bhutton väkivaltaisen kuoleman. Presidentinlinnan antamassa tiedotteessa Halonen sanoi toivoneensa jo rauhanomaista ja demokraattista yhteiskuntakehitystä Pakistanissa.

Halonen kertoi vastaanottaneensa surullisena uutisen Benazir Bhutton traagisesta kuolemasta. Hän toivoi kuitenkin, ettei teko suista Pakistania pahempaan väkivallan kierteeseen ja että demokraattinen kehitys Pakistanissa voi vahvistua.

Kanerva: Bhutton murha takaisku Pakistanille

Myös ulkoministeri Ilkka Kanervan mukaan Bhutton murha on kova takaisku Pakistanin poliittiselle prosessille tilanteessa, jossa vaalit ovat jo ovella.

-Terrori ja poliittinen väkivalta eivät ole missään olosuhteissa hyväksyttäviä. Bhuttohan edusti maltillisia voimia Pakistanissa, ja tällaiset ääriainesten järkyttävät teot ovat rumaa katsottavaa, Kanerva sanoi.

Kanerva korostaa, että Pakistanin tapahtumilla on iso merkitys myös koko islamilaisen maailman ja lähialueen kehitykselle, naapurimaa Afganistan mukaan lukien.

- Poliittisen tilanteen ja kansanvallan vakauttaminen on siinä ilmansuunnassa se keskeinen tavoite, johon myös Suomen Afganistan-politiikalla tähdätään. Tämänkaltaiset toimet ovat myrkkyä näille pyrkimyksille, Kanerva pahoittelee.

Bush: Raukkamainen salamurha

Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush sanoi Benazir Bhutton joutuneen "raukkamaisen salamurhan" uhriksi. Murhan tekijät on saatava oikeuden eteen, Bush vaati.

- Seisomme Pakistanin kansan rinnalla sen taistelussa terrorismia ja ääriaineksia vastaan, Bush vakuutti.

YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon ja Euroopan unioni kuvasivat veritekoa iskuksi Pakistanin vakautta ja demokratiaa vastaan.

YK:n turvallisuusneuvosto kokoontui tänään istuntoon käsittelemään tilannetta Pakistanissa.

Pakistanin naapurimaa Intia kutsui salamurhaa "hirveäksi teoksi".

- Tämä on järkyttävä isku Pakistanin demokratiahankkeelle, arvioi Intian ulkoministeriön edustaja.

Pääministeri Manmohan Singh puolestaan totesi Bhutton salamurhan olevan muistutus niistä vaaroista, jotka uhkaavat niin Pakistania kuin Intiaakin.

Myös Britannian pääministeri Gordon Brown kuvasi salamurhan tekijöitä "raukoiksi, jotka pelkäävät demokratiaa".

Venäjä tuomitsi verityön ja vaati Pakistanin viranomaisia turvaamaan maan vakauden. Varaulkoministeri Aleksandr Losjukovin mukaan murha saattaa panna liikkeelle terroriaallon.

Myös Pakistanin läheinen liittolainen Turkki kehotti maata pysymään demokratian tiellä. Ulkoministeriön lausunnossa todettiin, että murhalla "yritetään epäilemättä vetää Pakistan kaaokseen ja epävakauteen".

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme