Mainos
Mainos

Bildt: Ruotsi luopunut liittoutumattomuudestaan

Ruotsin oppositiojohtaja Carl Bildt katsoo, että Ruotsi on jo käytännössä luopunut liittoutumattomuudestaan. Samalla hän toivoo avointa keskustelua Ruotsin Nato-jäsenyydestä, joka hänen mukaansa voisi tulla kysymykseen 2000-luvun alussa.

-Ruotsi on käytännössä luopunut päämäärästä puolustaa itsenäisesti omaa maata sen itsenäisyyden ollessa uhattuna, sanoi Bildt, jonka mukaan Ruotsi on entisen liittoutumattomuuden sijasta siirtynyt tiiviiseen yhteistyöhön sotilasliitto Naton kanssa olematta kuitenkaan sen jäsen. Maltillisen kokoomuspuolueen johtaja esitti ajatuksiaan maanantaina Folk och Försvar -yhdistyksen turvallisuuspoliittisessa seminaarissa. Ruotsilla ei ole Bildtin mukaan tällä haavaa pitkän tähtäyksen puolustusfilosofiaa eikä -politiikkaa.

Bildt ei kuitenkaan katsonut, että Ruotsin olisi jo nyt haettava Naton jäsenyyttä. Sen sijaan hän toivoi "yhteispohjoismaista" keskustelua jäsenyydestä, joka voisi toteutua "vuoden 2000 jälkeisinä vuosina". Pohjoismaista ainostaan Ruotsi ja Suomi ovat Naton ulkopuolella.

Ulkoministeri Lena Hjelm-Wallén piti Bildtin näkemystä vaarallisena.
-Bildt on varomaton sanojensa kanssa. Hänen olisi tehtävä selkeä valinta, jos hän asettaa kyseenalaiseksi maan nykyisen liittoutumattomuuden, ulkoministeri sanoi.
(STT-TT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme