Mainos
Mainos

Bin Laden tapettiin, mafiapomo kiinni – FBI:n 10 etsityimmän lista uusiksi

FBI:n 10 etsityimmän rikollisen nimilista uusitaan, kertoo uutistoimisto AFP. Listalta vapautuu kaksi paikkaa Osama bin Ladenin kuoltua ja Bostonin pahamaineisen rikollispomon James ”Whitey” Bulgerin jäätyä kiinni.

Tiedossa ei vielä ole, ketkä listalle otetaan, mutta FBI:n edustajan mukaan nimiä mietitään.

Lista perustettiin 1950-luvulla J. Edgar Hooverin toimesta. Sen tarkoituksena oli tehdä tunnetuksi erityisen vaarallisia rikollisia, jotka eivät muuten joutuisi kansallisen huomion kohteeksi.

Julkisuuden lisäksi etsintää edesautetaan suurilla vihjepalkkioilla. Kiinniottoon johtavista tiedoista maksetaan vähintään 100 000 dollaria.

Korvaajien löytäminen ei helppoa

Listalta vedettiin nyt yli kaksi sen tunnetuinta nimeä. Osama bin Laden oli vastuussa yli 3 000 ihmisen kuolemasta terroristijärjestö al-Qaidan johtajana. James Bulger taas on legendaarinen hahmo Yhdysvaltain rikoshistoriassa, joka ehti olla 16 vuotta pakosalla. Hän oli muun muassa esikuvana Jack Nicholsonin roolihahmolle Martin Scorsesen elokuvassa The Departed.

Palkkio Bulgerista oli kaksi miljoonaa dollaria ja bin Ladenista jopa 25 miljoonaa.

FBI:n 56 aluetoimistoa pohtii parhaillaan omia ehdokkaitaan, jotka esitellään valintaprosessista vastuussa oleville erikoisagenteille. He karsivat lopulliset ehdokkaat, jotka FBI:n johtaja joko hyväksyy tai hylkää.

Ehdokkailla tulee olla mittava rikosrekisteri tai heidän katsotaan olevan erityisen vaarallisia. Lisäksi listauksen tuoman julkisuuden on uskottava edesauttavan pidätystä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme