Mainos
Mainos

Blairin avustajia syytteeseen arvonimien myynnistä

Poliisit ovat kuulleet myös pääministeri Tony Blairia itseään jutun tutkimuksissa. Mahdolliset syytteet nostetaan brittilehtien arvion mukaan noin kolmen kuukauden kuluttua.

Ainakin kaksi pääministeri Tony Blairin läheistä avustajaa joutuu syytteeseen arvonimien myynnistä, kertovat brittilehdet.

Poliisi luovutti eilen syyttäjäviranomaisille runsaan vuoden kestäneen tutkimuksensa tulokset. Tutkimus alkoi, kun julkisuudessa oli kerrottu työväenpuolueen tarjonneen runsasta maksua vastaan tukijoilleen ylähuoneen jäsenyyteen oikeuttavia arvonimiä.

Poliisit kuulivat myös Blairia itseään kahdesti jutun tutkimuksissa. Tämä on tiettävästi ensi kerta, kun istuva Britannian pääministeri on ollut kuultavana rikostutkimuksessa.

Financial Times -lehti kertoi kuitenkin, että Blair välttyy "lähes varmasti" syytteeltä. Sen sijaan työväenpuolueen varainhankinnasta vastaava Michael Levy ja Blairin kansliassa työskentelevä Ruth Turner ovat Times-lehden mukaan joutumassa syytteeseen.

Mahdolliset syytteet nostetaan brittilehtien arvion mukaan noin kolmen kuukauden kuluttua. Blair on jo ilmoittanut jättävänsä pääministerin tehtävän tämän vuoden aikana. Asiantuntijat veikkaavat todennäköisimmäksi ajankohdaksi toukokuuta.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme