Mainos
Mainos

Bosniassa nyt kiistaa armeijan johdosta

Bosnian kovan linjan serbit ovat tehneet tiukentuvia linjauksia länsimaiden tukeman presidentti Biljana Plavsicin pudottamiseksi vallasta. Kovan linjan serbien muodostama parlamentti yritti mm. erottaa presidentti Plavsicin armeijan ylimmästä johdosta.

Palessa eilen kokoontunut, jo kertaalleen hajotettu serbiparlamentti rukkasi puolustusta ja armeijavoimia sääteleviä lakeja uuteen uskoon siten, että ylin toimeenpanovalta kuuluisi presidentin sijaan parlamentin valitsemalle neuvostolle.

Ääriserbi Radovan Karadzicia tukevat serbit vaativat myös uudistuksia hallitukseen ja uhkasivat pitää uudet presidentinvaalit. Päätökset, joiden lainvoimaisuus on kyseenalainen, ovat osa kovan linjan serbien ja Plavsicin tukijoiden käymää kiristyvää valtataistelua.

Palen kokoukseen otti osaa vain serbiparlamentin kovan linjan edustajia. Kansainvälisen yhteisön mukaan elisellä kokouksella ei ole mitään merkitystä, koska Plavsic hajotti parlamentin jo viime kuussa.

Milosevic tulee?

Serbiparlamentti vaati myös syyskuuksi kaavailtujen paikallisvaalien lykkäämistä ja julisti mitättömäksi vaalien valvomista koskevan sopimuksen, jonka Plavsic solmi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin kanssa.

Aiemmin eilen Plavsic tapasi Banja Lukassa serbiarmeijan ylimpiä komentajia, joista muutama boikotoi tilaisuutta. Armeijalähteiden mukaan useimmat kenraalit kuitenkin ovat Plavsicin takana.

Kovan linjan serbit odottavat voimahahmonsa Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevicin saapuvan Bosniaan torstaina. Virallista tietoa Milosevicin mahdollisesta matkustamisesta ei ole.

Mm. Yhdysvallat on vedonnut Miloseviciin, jotta hän ryhtyisi tukemaan Plavsicia ja edesauttaisi Karadzicin luopumista vallankahvasta. Näin vältettäisiin Bosnian serbialueiden uhkaava jakautuminen kahtia Plavsicin ja Karadzicin tukijoihin.
(STT-AFP-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme