Mainos
Mainos

Bostonin räjähdykset kiristäneet turvatoimia USA:ssa

Yhdysvalloissa on kiristetty turvatoimia Bostonin maratonin räjähdysten jälkeen. Valvontaa on lisätty muun muassa lento- ja junaliikenteessä sekä suurissa kaupungeissa.

STT:n New Yorkissa vierailevan toimittajan mukaan esimerkiksi Manhattanilla poliiseja partioi selvästi aiempaa enemmän.

Bostonin maratonin maalialueella tapahtui kaksi räjähdystä eilen illalla Suomen aikaa. Ainakin kolme ihmistä on saanut surmansa.

Lisäksi paikallisen median mukaan yli 140 ihmistä on haavoittunut, osa vakavasti. Haavoittuneiden joukossa on tiettävästi useita lapsia.

Yhdysvaltojen viranomaiset eivät ole vielä julkisuudessa nimenneet tapahtunutta terrori-iskuksi. Uutistoimisto AFP:n lähde Valkoisesta talosta kertoo kuitenkin, että räjähdyksiä käsitellään terroritekona.

Presidentti Barack Obaman mukaan räjähdysten tekijää tai motiivia ei tiedetä. Tutkintaa johtaa liittovaltion poliisi FBI.

– Kyseessä on rikostutkinta, mahdollinen terrorismitutkinta, sanoi FBI-agentti Richard DesLauriers.

Bostonissa ihmisiä on kehotettu pysymään sisällä ja välttämään joukkokokoontumisia.

Bostonin poliisin mukaan maratoniin ei ollut kohdistunut uhkauksia. Maratonille osallistui noin 27 000 juoksijaa ja reitin varrelle oli kerääntynyt puoli miljoonaa katsojaa.

Ulkoministeriön mukaan maratonille osallistuneiden suomalaisten ei tiedetä haavoittuneen räjähdyksissä. Kaikkiin suomalaisiin ei ole kuitenkaan vielä saatu yhteyttä. Järjestäjien mukaan maratonille osallistui 17 suomalaista.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme