Mainos
Mainos

Brasiliassa maan suurin pankkiryöstö

Varkaat kaivoivat pankkiholvin alle tunnelin ja veivät mukanaan yli 50 miljoonan euron arvosta rahaa.

Rosvot saivat 156 miljoonan reaian eli yli 50 miljoonan euron arvoisen saaliin Brasilian historian suurimmassa pankkiryöstössä viikonloppuna, kertoi Brasilian poliisi tänään.

Rosvot kaivoivat tiensä koillisessa Brasiliassa sijaitsevan Fortalezan kaupungin pankkiin maan alla. Varkaat olivat kaivaneet läheisestä talosta pankin alle 80 metrin pituisen ja neljän metrin syvyydessä kulkevan tunnelin.

Tunnelin seinät oli päällystetty puupaneeleilla ja muovilla ja se oli myös sähköisesti valaistu. Sen sisältä löytyi muun muassa moottorisaha ja liekinheitin.

-Tällaista näkee vain elokuvissa, poliisi kertoi uutistoimisto Reutersille.

Varastetut rahat painoivat yhteensä 3,5 tonnia. Poliisin lausunnon mukaan valvontakamerat ja liikkeenilmaisimet pankkiholvissa eivät toimineet.

Ryöstö huomattiin vasta tänään, koska pankki oli viikonlopun yli kiinni. Poliisi epäilee, että ryöstöön on osallistunut kuudesta kymmeneen henkilöä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme