Mainos

Brexit-neuvotteluissa päästään toiseen vaiheeseen

Brysselin EU-huippukokous on odotetusti päättänyt viedä Britannian EU-eroneuvottelut toiseen vaiheeseen. Asiasta kertoi Twitterissä hetki sitten Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk

Tämä tarkoittaa että keskeisistä ennakkoehdoista on lopulta päästy riittävän hyvään yhteisymmärrykseen ja juridiset neuvottelut voidaan alkaa. 

EU:n ja Britannian tiimit ovat ennen huippukokousta neuvotelleet erityisesti kansalaisten oikeuksista, rahasta sekä Pohjois-Irlannin rajakysymyksistä, jotka on kaikki tavalla tai toisella ratkaistava ennen kuin juridisiin neuvotteluihin voidaan lähteä. Pohjois-Irlanti on pelännyt että sille kehittyy niinsanottu "kova valtioraja" Irlannin kanssa, mitä suuri osa alueen väestöstä ei hyväksy. Asiantuntija-arvioissa onkin spekuloitu, että Pohjois-Irlannista saattaa käytännössä tulla EU:n tulliliiton osa kaikessa paitsi nimessä.

Pohjois-Irlannin kysymys on kuitenkin vaikea myös siksi, että jos sille annetaan erityisoikeuksia, samanlaisia voisivat vaatia pian myös muun muassa Skotlanti ja Wales. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot